lauantai 24. joulukuuta 2011

Kysyjä kysyy aidasta ja vastaaja puhuu aidan seipäistä














Ympäristöministeri Ville Niinistö on vastannut kansanedustaja Pirkko Mattilan kysymykseen tai paremmmin sanottu on jättänyt vastaamatta siihen, mitä on kysytty. Vastauksessaan ympäristöministeri Ville Niinistö on unohohtanut mainita mitä yhteisön oikeus on asiasta päättänyt ja myös sen, että KHO:n päätökset Suomessa ovat Naturaa koskien vääriä, koska ne poikkeavat EY-tuomioistuimen päätöksistä johtuen siitä, että KHO ei pyytänyt ennakkoratkaisua EY:n tuomioistuimelta ennen omaa ratkaisuaan. Suomessa on tapa, että vaikeat asiat ratkaistaan väärin ja se väärä ratkaisu tehdään aina jonkin suuren juhlapyhän edella kuten esim. juhannuksen aatonaattona tai joulun aattonaattona niin kuin tämä ympäristöministeri Ville Niinistön vastaus, missä ohitetaan esitetty kysymys. Katsokaa itse millaisen ympäristöministerin Suomi on saanut. Tässä ympäristöministeri Ville Niinistön vastaus:

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pirkko Mattilan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 297/2011 vp:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000- alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Viitaten edustaja Mattilan samoihin kysymyksiin jo 12.7.2011, 15.8.2011 ja 15.9.2011 annettuihin vastauksiin totean uudelleen, että Suomen Natura 2000- verkostoon kuuluvat alueet on valittu kansallisen lainsäädännön, direktiivien säännösten ja niitä koskevan oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla, ja että tarvetta lainsäädäntötoimiin tai tehtyjen päätösten kumoamiseen ei ole.
Luonnonsuojelulain 64 §:n merkityksestä on korkein hallinto-oikeus ratkaisuissaan todennut nimenomaisesti seuraavaa: "Asiallisesti luonnonsuojelulain 64 §:llä on siten saatettu luontodirektiivi osaksi kansallista oikeutta kansallisen ehdotuksen tekemisen osalta. Kuten sanotusta pykälästä käy ilmi, luonto- ja lintudirektiiveihin sisältyvät ne perusteet, joilla Euroopan yhteisön yhteiseen Natura 2000 -verkostoon ehdotettavat ja ilmoitettavat kohteet valitaan." Myöskään Euroopan komissiolla ei ole ollut huomautettavaa valintaperusteita koskevien säännösten implementointiin, ja komissio on myös jo omilla päätöksillään hyväksynyt kaikki Suomen kansallisesti lainvoimaisiin päätöksiin perustuen ehdotetut alueet Natura 2000 -verkostoon.
Natura 2000- verkoston muodostaminen on nyt pääosin valmis, eikä laajoja Natura-päätöksiä uusista alueista ole odotettavissa. Alueiden valintavaihe on nyt lähes kokonaan ohi ja ajankohtaista on alueiden suojelun toimeenpano, jotta verkosto palvelisi mahdollisimman hyvin lajien ja luontotyyppien suotuisan suojelutason saavuttamisessa ja turvaamisessa. Aiempien päätösten uudelleen käsittely valitusten johdosta on kuitenkin vielä tarpeen kolmella alueella samoin kuin eräistä avomerialueita koskevista täydennyksistä päättäminen.

Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2011

Ympäristöministeri Ville Niinistö

perjantai 18. marraskuuta 2011

Jatkokysymys Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista












Eduskunnan puhemiehelle KK 297/2011 vp - Pirkko Mattila /ps

Ympäristöministeri Ville Niinistö jatkoi edelleen 15.9.2011 antamallaan kirjallisen kysymyksen KK 58/2011 vp vastauksella linjaa, jonka hän omaksui jo kirjallisiin kysymyksiin KK 42/2011 vp 15.8.2011 ja KK 24/2011 vp 12.7.2011 antamillaan vastauksilla. Niissä hän otti linjakseen ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen Natura 2000 -asiassa ohittamien tosiasioiden hyväksymisen. Ympäristöministeri Ville Niinistön 15.9.2011 antaman vastauksen johdosta on todettava seuraavaa:

Ympäristöministerin korkeimman hallinto-oikeuden Natura 2000 -ratkaisuihin tukeutumisesta huolimatta ei luonnonsuojelulain 64 § eikä mikään muukaan kansallinen säädös sisällä minkäänlaisia, saati unionin vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämiä selkeitä ja täsmällisiä Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteita. Tämän tosiasian korkein hallinto-oikeuskin selkeästi toteaa kirjatessaan noin 700:aan Natura 2000 -ratkaisuunsa tekstin "Luonnonsuojelulaissa ei säädetä Natura 2000 -kohteiden valintaperusteista. Näistä valintaperusteista ei ole säädetty muussakaan kansallisessa säädöksessä."

Luonnonsuojelulain 64 §:n perustelujen mukaan kyseisen pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön vain luontodirektiivin 3 artiklan 1 kohta, siis ainoastaan Natura 2000- eli erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen verkoston perustamisen tavoite. Seuraavaksi selvitetään se, mistä, miten ja mistä lähtien Natura 2000 -verkosto Suomessa koostuu. Luontodirektiivin 3 artiklan 2 kohta ja siinä sanotun 4 artiklan 1 kohta ja 4 artiklan 1 kohdassa sanotun liitteen III vaihe 1 sivuutetaan täysin. Luonnonsuojelulain 64 §:ssä ja sen perusteluissa sivuutetaan täysin myös luontodirektiivin 2 artiklan 2 kohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa kolmella sanalla sanottu suotuisan suojelun taso.
Erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen verkoston Natura 2000 -alueiden perustamisen keskeisin peruslähtökohta on kolmella sanalla sanottu "suotuisan suojelun taso".

Käyttämällä vastauksessaan kahden sanan muotoa "suotuisa suojelutaso" ja näin tältäkin osin tukeutumalla ilman ennakkoratkaisun pyytämistä tehtyihin korkeimman hallinto-oikeuden Natura 2000 -ratkaisuihin ympäristöministeri sivuuttaa 15.9.2011 antamassaan vastauksessa luonnonsuojelulain 5 §:n perusteluissa selkeästi suotuisan suojelun tason saavuttamisesta sanotun. Perustelutekstissä sanotaan: "Ehdotettuun 5 §:ään on sisällytetty suotuisan suojelutason määritelmä hieman lyhennettynä ja maamme oloihin sopeutettuna. Siltä osin kuin on kysymys luontodirektiivin liitteissä tarkoitetuista luontotyypeistä ja lajeista, ei käsitteen "suotuisa suojelutaso" oikeudellinen sisältö voi vaihdella yhteisön jäsenvaltiosta toiseen, vaan se määräytyy mainitun direktiivin mukaan." Tältä osin luonnonsuojelulain 5 §:n perustelu tarkoittaa selkeästi luontodirektiivissä kolmella sanalla ilmaistua ja vain luontodirektiivin liitteen III vaiheen 1 arviointien ja luokittelujen sekä luettelointien toteuttamisella saavutettavaa suotuisan suojelun tasoa, eikä mitään muuta.

Luontodirektiivin 2 artiklan 2 kohdassa kolmella sanalla sanottu "suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen" ja 3 artiklan 1 kohdassa kolmella sanalla sanottu "suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai tarvittaessa ennalleen saattaminen" edellyttävät unionin vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämien tyhjentävien luetteloiden aikaansaamiseksi ja toimittamiseksi komission käyttöön kaikkien direktiiviluontotyyppialueiden ja direktiivilajien arvioimista, luokittelua ja luettelointia liitteen III vaiheen 1 edellyttämällä tavalla myös Suomessa. Tällaisia luetteloita ei ole Suomessa asianosaisille esitetty.

Ympäristöministeri sivuuttaa myös luonnonsuojelulain yleisperusteluissa olevassa otsikossa "6.2.1. Euroopan unionin jäsenyydestä johtuvat velvoitteet" sanotun eli seuraavan: "Suomi on vuoden 1995 alusta ollut Euroopan unionin jäsen. Liittymissopimuksessa maamme sitoutui noudattamaan siihen mennessä voimaan saatettua yhteisölainsäädäntöä, jollei nimenomaan toisin sovittu. Luonnonsuojelun alalla yhteisöllä on kaksi direktiiviä, luontodirektiivi ja lintudirektiivi, jotka asianmukaisesti on pantava täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä."
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä huolimatta yhtäkään Suomen Natura 2000 -aluetta ei ole osoitettu eikä valittu siten kuin unionin vakiintunut oikeuskäytäntö edellyttää.

Korkein hallinto-oikeus sivuutti Natura 2000 -ratkaisuissaan sen tosiasian, että hyväksyessään 8.12.1994 annetulla lailla (1540/1994 ) EU:n liittymissopimuksen ja samalla EU:n perustamissopimuksen Suomen eduskunta rajoitti pysyvästi tulevan Suomen suvereeneja oikeuksia. Tästä huolimatta korkein hallinto-oikeus on antanut noin 700 Natura 2000 -ratkaisua ilman velvoittavaa unionin tuomioistuimen käsittelyyn saattamista eli korkeinta hallinto-oikeutta pakollisesti velvoittavaa ennakkoratkaisun pyytämistä EU:n tuomioistuimelta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ja EU-komission yläpuolella suvereenisesti toimiva unionin tuomioistuin on palauttanut Suomen Natura 2000 -alueen oikeudellisen menettelyn ennakkoratkaisupyyntömahdollisuuksineen Suomessa käsiteltäväksi. Noin 700 korkeimman hallinto-oikeuden antamaa Natura 2000 -päätöstä sisältävät muun muassa tekstin: "Luonnonsuojelulaissa ei säädetä Natura 2000 -kohteiden valintaperusteista. Näistä valintaperusteista ei ole säädetty muussakaan kansallisessa säädöksessä."
Luonnonsuojelulain 64 § on vain hallinnollinen yleistoteamus, pelkkä viitesäännös, jonka 1 momentissa todetaan ainoastaan se, mistä Natura 2000 -verkosto Suomessa koostuu. Ei itse pykälässä eikä sen perusteluissa sanota mitään luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa ja siinä mainitun luontodirektiivin liitteen III 1 vaiheessa edellytetyistä Natura 2000 -alueiden kansallisen vaiheen osoittamis- ja valintaperusteista. Näistä osoittamis- ja valintaperusteista ei myöskään korkeimman hallinto-oikeuden Natura 2000 -päätöksien mukaan määrätä mitään muuallakaan luonnonsuojelulaissa eikä muussakaan kansallisessa säädöksessä.

EU:n vakiintunut oikeuskäytäntö ei mahdollista kansallisten muotojen ja keinojen käyttöä sellaisten direktiivien täytäntöönpanossa, joissa itse direktiivissä sanotaan se menetelmä, jota direktiivien tavoitteiden saavuttamiseksi on käytettävä unionin laajuisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

Luontodirektiivi on direktiivi, jossa määrätään tavoitteen saavuttamisen muodot ja keinot.
Suomen ehdotuksen ja ilmoituksen osalta komissiolla ei ole ollut käytössään EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämiä tyhjentäviä luetteloita.
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 -alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittaessa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liitteen III vaihe 1 määrää yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000 -alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.

EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa - ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmänsä tilalle.
Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.

Ei ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?

Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2011

Pirkko Mattila /ps

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ville Niinistön tuki vuosisadan yhteiskuntapetokselle
















Puheenjohtaja Niinistön ministerikausi on alkamassa dramaattisesti. Hänelle on jo tehty kaksi kirjallista kysymystä Natura-alueiden muodostamisen oikeusperusteista Suomessa ja Suomen velvoitteista Euroopan unionissa tässä suhteessa. Vastaukset ovat surullisia. Ministeri on tyystin virkamiesten talutettavissa ja asiasta pihalla.
Kolmas kirjallinen kysymys yksilöi annettujen vastausten peruslinjan yksiselitteisesti perusteettomaksi ja vastaukset tosiasioiden ja oikeuden vastaisiksi. Kysymysten periaatteellinen puoli on nimenomaan siinä, että vihreä ministeri voisi nyt vihdoin antaa selityksensä kansalle tapahtuneesta ja sen syistä sekä lainmukaisuudesta.

Vihreä liike kantaa asiasta poikkeuksellisen vastuun: hankkeen rajoittamaton kannatus, poliittinen tuki suojelulle ehdoitta, lunastusten häikäilemättömyys, luonnonsuojelua varten suunnattu vuotuinen suuri rahavirta ja sen järkevyys ja kaikessa sekin, ettei mikään ole lähentynyt kansalaista yltiösuojeluun. Nyt kyse on poliittisesta vastuusta vihdoin.

Naturan valmistelu ja siinä tapahtunut on joidenkin mielestä vuosisadan yhteiskuntapetos, jolla voidaan ymmärtää suurta poliittisen päätöksenteon ja sen käyttämän virkamieskoneiston vastuulla olevaa, laajamittaista luonnonsuojeluasiaa kansalaisen vahingoksi laillista kovemmin tai suorastaan laittomien keinojen avulla toteutettuna. Sen käsittelyssä ovat ryvettyneet monet. Kyse ei ole kuitenkaan rikoslain sääntelemästä petoksesta vaan sitä laajemmasta ja periaatteellisesta asiasta.

Kysymys Naturasta on yhä periaatteellinen. Suomessa korkein hallinto-oikeus on antanut noin 700 päätöstä erilaisista ja eri vaiheiden Natura-suojelupäätöksistä; muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta valitukset on hylätty. Päätökset on tehnyt valtioneuvosto. Ne alistetaan sen jälkeen komission käsittelyyn. Natura-alueet muodostavat unionissa yhtenäisen verkoston. Suojeltavat lajit hyväksytään siihen kahden suojeludirektiivin nojalla. Toinen käsittelee suojeltavia luontotyyppejä ja toinen eräitä lintulajeja. Kumpikin sitoo Suomea.

Siitä sitten ongelmat alkavatkin. Niitä selvitetään jatkossa. Koko hanke on vaatinut lakien säätämistä ja säätämättä jättämistä, hallintotuomioistuimen valikoitua toimintatapaa, säännösten ja etenkin eurooppaoikeuden säännösten rikkomista, virkamiesjärjestelyjä ja teknisiä keinoja muun ohessa.

Ministeri Niinistön kaksi ensimmäistä kirjallista vastausta kirjallisiin kysymyksiin ovat etovia. Direktiivit on implementoitu luonnonsuojelulakiin, siis käytännössä yhteen tavallisen pituiseen pykälään sanatarkasti kuten unionin tu0mioistuimen sitova käytäntö edellyttää. Korkein hallinto-oikeus on vahvistanut oikean implementoinnin, vaikka juuri se jätti vastoin eurooppaoikeutta kokonaan ennakkoratkaisut pyytämättä suojellakseen ympäristöministeriötä. Se teki toki sujuvasti muutaman muunkin virheellisen tulkinnan itse direktiiveistä. Se tulkitsi omalla tavallaan sitä, tarvitaanko suojelukohteiden vertailua sen selvittämiseksi, onko kyse suhteellisen suotuisan tasosta vai suojelun suhteellisesta tasosta suojelukohteiden välillä. Niiden välillä on eroa, jota ei korkein hallinto-oikeus tunnistanut tai halunnut tunnistaa.

Vastauksiin kuuluu edelleen, että komissio on vahvistanut kaiken oikeellisuuden ja kansalliset ohjelmat, jotka sisältävät kaikkea muutakin kuin direktiivien mukaista suojelua ja jotka on hyväksytty vastoin direktiivien vaatimaa menettelyä. Komissiolla ei ole toki tuomiovaltaa unionissa. Se sivuutetaan. Kaikki on siis mallillaan ja maa makaa mädässä, mitäs siitä. Mitään ei aiota muuttaa tai korjata tai vahinkoja korvata lainvastaisuuksista, ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Lisäksi maininnat kansalaisten perusoikeuksista sivuutetaan ahdistavina asioina.
Kansakunnan muistiin ovat jääneet eräät tosiseikat laajan ihmisjoukon kokemuksesta. He ovat olleet yleensä maanomistajia ja kaiken maksajia. Kyse oli ympäristöministeriön aika taistolaisiksi luettavien ja värittyneiden virkamiesvalmistelijoiden laajasta hyökkäyksestä Suomen maanomistajia vastaan. He halusivat suojella maata estottomasti ja ilman rajoja. Siinä he onnistuivat, kun korkein hallinto-oikeus hyväksyi kaiken käytännössä. Se oli osa ministeriön, poliittisen pyrkimyksen ja korkeimman hallinto-oikeuden pyhää allianssia. Edelleen on epäselvää, miten ne toimivat yhteistyössä ja mitä taustalla tapahtui. Se epäilys ei ole hälvennyt. Samaa tarvittiin suhteessa komission ja se oli helpompaa, kun sinne lähetettiin edustamaan Suomea sopiva virkamies.

Korostettakoon tässä selvyyden vuoksi, mikä meni pieleen ja miksi. Sen taustalla on täysin yksiselitteinen Euroopan unionin oikeuskäytäntö, joka sitoo Suomea. Tämä tuomioistuin voi antaa sitovia ennakkoratkaisuja kansallisille tuomioistuimille oikeasta soveltamisesta ja tulkinnasta, joka koskee eurooppaoikeutta ja etenkin direktiivejä. Muista maista on selkeä käytäntö. Itse asiassa tällä ennakkoratkaisutuomioistuimella on yksinoikeus siihen eikä sitä oikeutta ole lainkaan korkeimmalla hallinto-oikeudella. Sen sijaan sillä on velvollisuus pyytää ennakkoratkaisua epäselvissä oikeuskysymyksissä.

Koko unionin laajuisessa suojelussa on ollut se erinomainen ongelma, ettei direktiivien hyväksymisessä eikä sen jälkeen ole otettu huomioon perus- ja ihmisoikeuksia. Direktiivit edustavat parin vuosikymmenen takaista aikaa. Tätä viranomaiset ovat käyttäneet häikäilemättömästi hyväkseen, vaikka ei siihen ole oikeusperustaa.

Suomessa direktiivejä ei pantu täytäntöön vaadittavalla tavalla. Se vaatimus on sanatarkka implementointi. Suomessa on yhdessä luonnonsuojelulain säännöksessä viitattu direktiivien täytäntöönpanoon kansallisesti. Se on aina tehtävä lailla. Suomessa se on tehty viitesäännöksellä eikä se riitä. Myös korkein hallinto-oikeus on noin 700 kertaa todennut, ettei suojelualueiden valintaperusteita ole kansallisessa laissa. Ville Niinistö sivuuttaa tämän aika olennaisen seikan eikä kanna siitä vastuuta.

Se, miten ne ymmärretty direktiivien ja niiden liitteiden perusteella, on tehty väärin. Suojelun tasoa ei ole oikein ymmärretty näinä aikoina. Siksi valinnat on tehty virheellisesi.

Valintakriteerit pimittäminen ja virheellinen tulkinta on mahdollistanut sen, että Suomessa on sisällytetty Natura-verkostoon suojelua, jota ei ole edellytetty. Sen nimissä on ollut helppo liikkua osin tietämättömien maanomistajien ja suuren kaupunkilaisyleisön nimissä. Tämän ministeri Ville Niinistö nyt siunaa sielunsa ja poliittisen ja oikeudellisen vastuunsa voimalla.

Korkein hallinto-oikeus teki pohjanoteerauksen tässä asiaryhmässä. Yleiseen nykyisen presidenttinsä tapaan se tuki viranomaisia hinnalla millä hyvänsä. Se jätti pyytämättä vaatimuksista huolimatta ennakkoratkaisut. Kaikki nämä ennakkoratkaisupyyntöön kuuluvat asiat kuten kansallisen implementoinnin riittävyys, valintakriteerien sääntelytapa ja virheellinen soveltaminen ja muut seikat jäivät kansalliseen harkintaan, kun korkein hallinto-oikeus päätti olla pyytämättä ennakkoratkaisuja moneen kertaan.

Se olisi ollut liian vaarallista tehdyille päätöksille. Ne olisivat menneet kumoon. Lisäksi korkein hallinto-oikeus rikkoi avoimesti eurooppaoikeutta, kun sillä oli epäselvistä asioista velvollisuus kysyä unionin tuomioistuimen kantaa eikä se saanut niitä itse ratkaista. Sen periaate oli, että kaikki on kansallisessa harkinnassa, vaikka ne oli yksityiskohtaisesti jo säädetty direktiivien liitteissä.
Kansalaisen on hyvä tietää, että korkeimman hallinto-oikeuden presidentti on tullut tunnetuksi läheisistä yhteyksistä hallitusvaltaan. Sittemmin on tihkunut julkisuuteen tietoa siitä, että aikoo harkita presidenttiehdokkaaksi ryhtymistä monien tiedustelujen vuoksi. Moni kysyy, kuka hän on ja mitä hän on oikeastaan tehnyt. Lisäksi ainakin parin tuomioistuimen jäsenen huhutaan olevan vihreitä tai suuntautuneen siihen suuntaan yhteydenpidollaan ja muulla toiminnalla. Sellaista ei pitäisi pimittää kansalta eikä asianosaisilta.

Naturan valmistelu ja siinä tapahtuneen johdosta ovat monet vastuussa. Vain harva on todella joutunut vastuuseen. Näistä huomattavin on tähän asti oikeuskanslerina toiminut Paavo Nikula, jolle paine muodostui liian suureksi virkavirhe-epäilyjen ja muiden seikkojen vuoksi. Häntä epäiltiin valtakunnan oikeuskanslerina virkavirheestä Naturan valvonnassa valtioneuvostossa. Asiaa tutkittiin lähes vuoden ajan perustuslakivaliokunnassa, jonne tämän kaltainen tutkimusasia kuuluu. Syytettä ei nostettu. Sen käsittely sisälsi valtavasti kansallista dramatiikkaa valiokunnan jäsenen silmin nähtynä ja kertomana; siitä vielä kuullaan julkisesti. Se kattoi valehtelua ja muuta valtioelämään soveltumatonta.

Jotkut toiset arvioivat kyllä, että suurin yhteiskuntapetos olisi kansallinen pankkituki lieveilmiöineen. Mielenkiintoista on, että sen selvittelytä vain presidenttiehdokas Sauli Niinistö selvisi poliittisesti hengissä. Eikä hänkään täysin ryvettymättä. Sen kiemuroissa hän pelasti kuitenkin nyt jo unohtuneella tavalla kokoomuksen silloisen riskinottotalouden syvästä ahdingosta. Poliitikon muistin tiedetään olevan lyhyt. Sen pitänee olla sitä, jotta kaiken tekemänsä ja kannattamansa jotenkin kestämään. Kaikki sitä eivät kestä kokemuksen mukaan. Vastuullisimmat tulee saattaa vastuuseen vielä vuosien jälkeenkin, muutoin yhteiskunnallista muistia ei ole kohta lainkaan.

Tämä teksti on NRA:n sivuilta Eduskunta.net. Sivulta http://eduskunta.net/wp/?p=192

tiistai 20. syyskuuta 2011

Ministeri Ville Niinistö vastaa kolmannen kerran















Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pirkko Mattilan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 58/2011 vp:

Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000- alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,

aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja

vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja

milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Viitaten edustaja Mattilan samoihin kysymyksiin jo 12.7.2011 sekä 15.8.2011 annettuihin vastauksiin totean, että Suomen Natura 2000- verkostoon kuuluvat alueet on valittu kansallisen lainsäädännön, direktiivien säännösten ja niitä koskevan oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla, ja että tarvetta lainsäädäntötoimiin tai tehtyjen päätösten kumoamiseen ei ole.

Luonnonsuojelulain 64 §:n merkityksestä on korkein hallinto-oikeus ratkaisuissaan todennut nimenomaisesti seuraavaa: "Asiallisesti luonnonsuojelulain 64 §:llä on siten saatettu luontodirektiivi osaksi kansallista oikeutta kansallisen ehdotuksen tekemisen osalta. Kuten sanotusta pykälästä käy ilmi, luonto- ja lintudirektiiveihin sisältyvät ne perusteet, joilla Euroopan yhteisön yhteiseen Natura 2000 -verkostoon ehdotettavat ja ilmoitettavat kohteet valitaan." Myöskään Euroopan komissiolla ei ole ollut huomautettavaa valintaperusteita koskevien säännösten implementointiin, ja komissio on myös jo omilla päätöksillään hyväksynyt kaikki Suomen kansallisesti lainvoimaisiin päätöksiin perustuen ehdotetut alueet Natura 2000 -verkostoon.

Natura 2000- verkoston muodostaminen on nyt pääosin valmis, eikä laajoja Natura-päätöksiä uusista alueista ole odotettavissa. Alueiden valintavaihe on nyt lähes kokonaan ohi ja ajankohtaista on alueiden suojelun toimeenpano, jotta verkosto palvelisi mahdollisimman hyvin lajien ja luontotyyppien suotuisan suojelutason saavuttamisessa ja turvaamisessa. Aiempien päätösten uudelleen käsittely valitusten johdosta on kuitenkin vielä tänä vuonna tarpeen kolmella alueella samoin kuin eräistä avomerialueita koskevista täydennyksistä päättäminen.

Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 2011

Ympäristöministeri Ville Niinistö

Erkin kommentti: Odotan kansanedustaja Pirkko Mattilalta uutta kysymystä asiasta. Näyttää siltä, että ministerille ei mene jakeluun asia. Onko asia väännettävä ratakiskosta, että ministeri ymmärtää asian?
Suomen Natura on tehty vastoin EY-direktiivejä ja vastoin EY-tuomioistuimen päätöksiä. Korkeimman oikeuden olisi pitänyt pyytää ennakkoratkaisu asiassa ennen kuin teki omat väärät päätöksensä asiassa.
Tässä on asian ydin: KHO sivuutti EY:n perustamissopimuksen 10 artiklassa sanotun lojaalisuusvelvoitteen. KHO perusti Natura 2000 valitusratkaisunsa, luontodirektiivissä ja sen liitteessä III 1 vaihe ja komission Natura 2000 standard Data Form ilmoituslomakkeista 18.12.1996 antaman päätöksen ( 97/266/EY) sekä niiden täyttöohjeiden johdanto-osassa ja yksityiskohtaisissa täyttöohjeissa sanotuista täsmällisistä ja ehdottomista Natura 2000 alueiden osoittamisperiaatteista huolimatta, ja ilman yhteisön tuomioistuimen käsittelyyn saattamista EY:n perussopimuksen 249 artiklan 3 kohtaan.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Pirkko Mattila kysyy













Jatkokysymys Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista (tarkistamaton versio)

Eduskunnan puhemiehelle

Ympäristöministeri Ville Niinistön jatkettua 15.8.2011 antamallaan kirjallisen kysymyksen KK 42/2011 vp vastauksella linjaa, jonka hän omaksui jo kirjalliseen kysymykseen KK 24/2011 vp 12.7.2011 antamallaan vastauksella. Siinä hän otti linjakseen ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen Natura 2000-asiassa ohittamien tosiasioiden hyväksymisen.
Näistä syistä on aiemman ja nyt viimeksi annetun vastauksen johdosta todettava seuraavaa:

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä huolimatta yhtäkään Suomen Natura 2000 -aluetta ei ole osoitettu eikä valittu siten kuin unionin vakiintunut oikeuskäytäntö edellyttää.

Korkein hallinto-oikeus sivuutti Natura 2000 -ratkaisuissaan sen tosiasian, että hyväksyessään 8.12.1994 annetulla lailla (1540/1994) EU:n liittymisopimuksen ja samalla EU:n perustamissopimuksen Suomen eduskunta rajoitti pysyvästi tulevan Suomen suvereeneja oikeuksia. Tästä huolimatta korkein hallinto-oikeus on antanut noin 700 Natura 2000 -ratkaisua ilman sitä velvoittavaa unionin tuomioistuimen käsittelyyn saattamista eli korkeinta hallinto-oikeutta pakollisesti velvoittavaa ennakkoratkaisun pyytämistä EU:n tuomioistuimelta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ja EU:n komission yläpuolella suvereenisesti toimiva unionin tuomioistuin on palauttanut Suomen Natura 2000 -alueen oikeudellisen menettelyn ennakkoratkaisupyyntömahdollisuuksineen Suomessa käsiteltäväksi. Noin 700 korkeimman hallinto-oikeuden antamaa Natura 2000 -päätöstä sisältää muun muassa tekstin: "Luonnonsuojelulaissa ei säädetä Natura 2000 -kohteiden valintaperusteista.
Näistä valintaperusteista ei ole säädetty muussakaan kansallisessa säädöksessä."

Luonnonsuojelulain 64 § on vain hallinnollinen yleistoteamus. Se on pelkkä viitesäännös, jonka 1 momentissa todetaan ainoastaan se, mistä Natura 2000 -verkosto Suomessa koostuu. Itse pykälässä ja sen perusteluissa ei sanota mitään luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa ja siinä mainitun luontodirektiivin liitteen III 1 vaiheen edellyttämistä Natura 2000 -alueiden kansallisen vaiheen osoittamis- ja valintaperusteista. Näistä osoittamis- ja valintaperusteista ei korkeimman hallintooikeuden Natura 2000 -päätöksien mukaan määrätä missään muuallakaan luonnonsuojelulaissa eikä muussakaan kansallisessa säädöksessä.

EU:n vakiintunut oikeuskäytäntö ei mahdollista kansallisten muotojen ja keinojen käyttöä sellaisten direktiivien täytäntöönpanossa, joissa itse direktiivissä sanotaan se menetelmä, jota direktiivien tavoitteiden saavuttamiseksi on käytettävä unionin laajuisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

Luontodirektiivi on direktiivi, jossa määrätään tavoitteen saavuttamisen muodot ja keinot.
Suomen ehdotuksen ja ilmoituksen osalta komissiolla ei ole ollut käytössään EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämiä tyhjentäviä luetteloita.
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 -alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittaessa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liitteen III 1 vaihe määräävät yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000 -alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.

EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa. Ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmänsä tilalle.

Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.

Ei ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä, ei edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä lisää Natura-päätöksiä?

Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2011

Pirkko Mattila /ps

maanantai 15. elokuuta 2011

Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa!
















Valtioneuvoston jäsenet eli ministerit vannovat tuomarinvalan sekä virkavalan tai antavat vastaavat vakuutukset.

Tuomarinvala

Tuomarinvalan kaava on säilynyt muuttamuttomana vuodesta 1734.
"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."

Virkavala

"Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."

Näin ministeri Ville Niinistö toteuttaa tekemänsä valat käytännössä:


KIRJALLINEN KYSYMYS 42/2011 vp
Tarkistamaton versio 1.2KK 42/2011 vp - Pirkko Mattila /ps

Jatkokysymys Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista

Eduskunnan puhemiehelle

Ympäristöministeri Ville Niinistön liityttyä kirjalliseen kysymykseen KK 24/2011 vp 12.7.2011 antamallaan vastauksella ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen sekä Mari Kiviniemen hallituksessa jälleen ympäristöministeri Paula Lehtomäen Natura 2000 -asiassa ohittamiin tosiasioihin on vastauksen johdosta todettava seuraavaa:

Luonnonsuojelulain 64 § on vain hallinnollinen yleistoteamus ja pelkkä viitesäännös, jonka 1 momentissa todetaan ainoastaan se, mistä Natura 2000-verkosto Suomessa koostuu. Itse pykälässä eikä sen perusteluissa sanota mitään luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa ja siinä mainitun luontodirektiivin liitteen III 1 vaiheessa edellytetyistä Natura 2000 -alueiden kansallisen vaiheen osoittamis- ja valintaperusteista. Näistä osoittamis-ja valintaperusteista ei määrätä mitään muuallakaan luonnonsuojelulaissa eikä muussakaan kansallisessa säädöksessä.
EU:n vakiintunut oikeuskäytäntö ei mahdollista kansallisten muotojen ja keinojen käyttöä sellaisten direktiivien täytäntöönpanossa, joissa itse direktiivissä sanotaan se menetelmä, jota direktiivien tavoitteiden saavuttamiseksi on käytettävä unionin laajuisesti kaikissa jäsenvaltioissa.
Luontodirektiivi on direktiivi, jossa määrätään tavoitteen saavuttamisen muodot ja keinot.

Suomen ehdotuksen ja ilmoituksen osalta komissiolla ei ole ollut käytössään EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämiä tyhjentäviä luetteloita.
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 -alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittaessa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liitteen III 1 vaihe määräävät yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000 -alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.

EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa. Ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmän tilalle.

Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.

Ei ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä, ei edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?

Helsingissä 26 päivänä heinäkuuta 2011

Pirkko Mattila /ps


Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pirkko Mattilan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 42/2011 vp:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Viitaten edustaja Mattilan samoihin kysymyksiin jo 12.7.2011 annettuun vastaukseen totean, että Suomen Natura 2000 -verkostoon kuuluvat alueet on valittu kansallisen lainsäädännön, direktiivien säännösten ja niitä koskevan oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla, ja että tarvetta lainsäädäntötoimiin tai tehtyjen päätösten kumoamiseen ei ole.
Luonnonsuojelulain 64 §:n merkityksestä on korkein hallinto-oikeus ratkaisuissaan todennut nimenomaisesti seuraavaa: "Asiallisesti luonnonsuojelulain 64 §:llä on siten saatettu luontodirektiivi osaksi kansallista oikeutta kansallisen ehdotuksen tekemisen osalta. Kuten sanotusta pykälästä käy ilmi, luonto- ja lintudirektiiveihin sisältyvät ne perusteet, joilla Euroopan yhteisön yhteiseen Natura 2000 -verkostoon ehdotettavat ja ilmoitettavat kohteet valitaan." Myöskään Euroopan komissiolla ei ole ollut huomautettavaa valintaperusteita koskevien säännösten implementointiin, ja komissio on myös jo omilla päätöksillään hyväksynyt kaikki Suomen kansallisesti lainvoimaisiin päätöksiin perustuen ehdotetut alueet Natura 2000 -verkostoon.
Natura 2000 -verkoston muodostaminen on nyt pääosin valmis, eikä laajoja Natura-päätöksiä uusista alueista ole odotettavissa. Alueiden valintavaihe on nyt lähes kokonaan ohi ja ajankohtaista on alueiden suojelun toimeenpano, jotta verkosto palvelisi mahdollisimman hyvin lajien ja luontotyyppien suotuisan suojelutason saavuttamisessa ja turvaamisessa. Aiempien päätösten uudelleen käsittely valitusten johdosta on kuitenkin vielä tänä vuonna tarpeen kolmella alueella samoin kuin eräistä avomerialueita koskevista täydennyksistä päättäminen.

Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2011

Ympäristöministeri Ville Niinistö

PS. odotamme kansanedustaja Pirkko Mattilalta jatkokysymystä!

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Jatkokysymys Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista












Eduskunnan puhemiehelle

Ympäristöministeri Ville Niinistön liityttyä kirjalliseen kysymykseen KK 24/2011 vp 12.7.2011 antamallaan vastauksella ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen sekä Mari Kiviniemen hallituksessa jälleen ympäristöministeri Paula Lehtomäen Natura 2000 -asiassa ohittamiin tosiasioihin on vastauksen johdosta todettava seuraavaa:
Luonnonsuojelulain 64 § on vain hallinnollinen yleistoteamus. Pelkkä viitesäännös, jonka 1 momentissa todetaan ainoastaan se, mistä Natura 2000-verkosto Suomessa koostuu. Itse pykälässä eikä sen perusteluissa sanota mitään luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa ja siinä mainitun luontodirektiivin liitteen III 1 vaihe edellytetyistä Natura 2000 -alueiden kansallisen vaiheen osoittamis- ja valintaperusteista. Näistä osoittamis-ja valintaperusteista ei määrätä mitään muuallakaan luonnonsuojelulaissa eikä muussakaan kansallisessa säädöksessä.
EU:n vakiintunut oikeuskäytäntö ei mahdollista kansallisten muotojen ja keinojen käyttöä sellaisten direktiivien täytäntöönpanossa, joissa itse direktiivissä sanotaan se menetelmä, jota direktiivien tavoitteiden saavuttamiseksi on käytettävä unionin laajuisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

Luontodirektiivi on direktiivi, jossa määrätään tavoitteen saavuttamisen muodot ja keinot.
Suomen ehdotuksen ja ilmoituksen osalta komissiolla ei ole ollut käytössään EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämiä tyhjentäviä luetteloita.
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 -alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittaessa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liitteen III 1 vaihe määräävät yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000 -alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.
EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa. Ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmän tilalle.
Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.
Ei ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä, ei edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?

Helsingissä 26 päivänä heinäkuuta 2011

Pirkko Mattila /ps

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Eikö ministeri Ville Niinistö tunne Suomea velvoittavaa lainsäädäntöä?














Eikö ministeri tunne Suomea velvoittavaa lainsäädäntöä vai käsitteleekö ministeri Ville Niinistö totuutta varomattomasti?
Ympäristöministeri Ville Niinistön vastaus kansanedustaja Pirkko Mattilan kysymykseen edellyttää uusia tarkentavia kysymyksiä. Näin kysyttiin ja näin vastattiin.

KK 24/2011 vp - Pirkko Mattila /ps

Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet

Eduskunnan puhemiehelle

Tiivistelmä ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen sekä Mari Kiviniemen hallituksessa jälleen ympäristöministeri Paula Lehtomäen ohittamista Natura 2000 tosiasioista:
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 -alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittavissa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liite III ja sen 1 vaihe määräävät yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000-alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.
EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa. Ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmänsä tilalle.
Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.
Ei ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä, ei edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä lisää Natura-päätöksiä?

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2011

Pirkko Mattila /ps
Eduskunnan puhemiehelle

Näin ympäristöministeri Ville Niinistö vastaa

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pirkko Mattilan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 24/2011 vp:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä lisää Natura-päätöksiä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin (92/43/ETY) eli ns. luontodirektiivin sisältö on pantu kansallisesti pääosin täytäntöön vuonna 1997 voimaan tulleella luonnonsuojelulailla ja -asetuksella sekä eräillä muilla samassa yhteydessä tehdyillä lainmuutoksilla. Eräiltä osin täytäntöönpanoa on sittemmin täsmennetty mm. lajisuojelun osalta.
Direktiivit velvoittavat jäsenmaita saavutettavaan tulokseen nähden; kansallisen täytäntöönpanon muodot ja keinot voivat sen sijaan vaihdella. Natura 2000 -verkostoon liitettävien alueiden valintaperusteet, jotka sisältyvät luontodirektiiviin ja sen liitteeseen III, on Suomessa saatettu osaksi kansallista oikeutta luonnonsuojelulain 64 §:llä. Suomen kansallinen ehdotus on näin ollen laadittu luontodirektiivissä säädettyä menettelyä noudattaen, ja EU:n komissio on tämän ehdotuksen pohjalta myös jo hyväksynyt ehdotuksen sisältämät alueet verkostoon. Kysymyksessä esitettyihin lainsäädäntötoimiin tai aikaisempien Natura-päätösten kumoamiseen ei siten ole tarvetta.
Eräiden luontotyyppien ja lajien osalta Suomen Natura 2000 -verkostoa on vielä vähäisessä määrin tarpeen täydentää.

Helsingissä 12 päivänä heinäkuuta 2011

Ympäristöministeri Ville Niinistö

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Pirkko Mattila kysyy












Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet

Eduskunnan puhemiehelle

Tiivistelmä ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen sekä Mari Kiviniemen hallituksessa jälleen ympäristöministeri Paula Lehtomäen ohittamista Natura 2000 tosiasioista:
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittavissa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liite III, sen 1 vaihe määrää yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000-alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.
EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa. Ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmän tilalle.
Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.
Ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä, ei edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalla.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?
Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2011
Pirkko Mattila /ps

Ministeri Ville Niinistön vastaus
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_24_2011_p.shtml#VASTAUS



perjantai 17. kesäkuuta 2011

NATURA










KHO:n presidentti Pekka Hallberg

Natura 2000 – vaiettu valtiosalaisuus
http://naturansalat.blogspot.com/2008/11/natura-2000-vaiettu-valtiosalaisuus.html

Yhteisöjen tuomioistuin suojeli KHO:ta ja Suomea oikeusvaltiona
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/yhteisojen-tuomioistuin-suojeli-khota.html

Ympäristöministeri Jan Enestam antoi väärän lausuman
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/ymparistoministeri-jan-erik-enestam.html

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle Naturassa
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/valitus-korkeimmalle-hallinto.html
Kysy komissiolta mitä vain, komissio vastaa mitä vain
http://naturansalat.blogspot.com/2011/02/kysy-komissiolta-mita-vain-komissio.html

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kiemurtelu Natura-asioissa jatkuu!













MOT-ohjelma paljasti suurelle yleisölle totuuksia, mutta ympäristöministeri Paula Lehtomäen kiemurtelu Natura-asioissa jatkuu yhä edelleen.

MOT-blogi
http://blogit.yle.fi/mot/vahvassa-valtiossa-asuu-nujerrettu-kansa


Natura-ohjelman käsikirjoitus:
http://ohjelmat.yle.fi/mot/viime_viikon_mot/kasikirjoitus


Ympäristöministeri Paula Lehtomäki MOT-ohjelmassa sanoi näin:
”En osaa ottaa juridista kantaa siihen, että onko tuo tuomioistuimen lausunto nyt juuri sellainen, että se velvoittaa, velvoittaisi sitä, noh niin kun välittömään toimenpiteeseen”.

Vastauksessaan Lehtomäki ilmoitti, että valintaperusteet on saatettu osaksi Suomen oikeutta luonnonsuojelulain 64 pykälällä, juuri sillä yhdellä viittauksella.

Mutta kun katsomme kyseisen pykälän perusteluja hallituksen lakiesityksestä, niin havaitsemme, että ko. pykälällä ei ole edes tarkoitettu panna täytäntöön Naturan valintaperusteita, vaan aivan toinen luontodirektiivin artikla. Tuliko ympäristöministeri näin harhauttaneeksi kansanedustajaa? Ja harhautettiinko ministeri?

Lehtomäki: ”Tuo mitä olen kirjalliseen kysymykseen vastannut, on se juridinen kanta, joka ympäristöministeriöllä tähän kysymykseen on, eikä mulla kauppatieteen maisterina, ja kun en ole tämän lainsäädännön erikoisspesialisti, niin ole mahdollisuutta juridisesti kyseenalaistaa sitä käsitystä, joka ministeriössä on tältä osin”.

Juonto: Pyysimme selvitystä myös Lehtomäen vastauksen kirjoittaneelta ministeriön lakimieheltä.

Vastauksessaan hän ei vaivautunut selittämään ristiriitaa, vaan ainoastaan viittasi korkeimman hallinto-oikeuden toteamukseen, että ”asiallisesti” luontodirektiivi olisi saatettu osaksi Suomen oikeutta kyseisellä luonnonsuojelulain pykälällä.

Naturan valintasääntöjä ei löydy Suomen laista. Ympäristöhallinto piti yllä virheellistä käsitystä, että direktiivi voidaan panna täytäntöön miten tahansa, kunhan sen tavoite vain toteutuu. Tämä yhdistelmä oli tappava maanomistajien oikeusturvalle. Natura-virkamiehet saivat vapaat kädet ja tie mielivaltaan oli auki.

Katso Jyrki Virolaisen blogi
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2011/04/422-korkein-hallinto-oikeus-kho-keikkui.html

Kansanedustaja Hannu Hoskosen kysymykseen
http://naturansalat.blogspot.com/2011/04/hannu-hoskonen-kysyy-uudelleen.html

ympäristöministeri Paula Lehtomäki kuitenkin vastasi näin:

Eduskunnan puhemiehelle


Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Hannu Hoskosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1411/2010 vp:

Miksi hallitus sallii luontodirektiivin täytäntöönpanossa nykyisen laittoman tilanteen, jossa asianosainen ei voi vedota kansalliseen lakiin, kun direktiiviä ei ole yhteisöoikeuden vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan implementoitu ja korkein hallinto-oikeus ei toistuvista pyynnöistä huolimatta ole hakenut ennakkopäätöstä luontodirektiivin oikeasta tulkinnasta.

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Neuvoston direktiivin luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (92/43/ETY), eli ns. luontodirektiivin sisältö on pantu kansallisesti täytäntöön vuonna 1997 voimaan tulleella luonnonsuojelulailla ja -asetuksella sekä eräillä muilla samassa yhteydessä tehdyillä ympäristönsuojelua, luonnonvarojen käyttöä ja maankäytön suunnittelua koskevan lainsäädännön muutoksilla. Lisäksi toimeenpano on eräiltä osin tapahtunut metsästyslailla. Lajisuojelua koskevien säännösten osalta täytäntöönpanoa on täsmennetty vuonna 2004 voimaan tulleella luonnonsuojelulain muutoksella.

Direktiivien toimeenpano kansalliseen lainsäädäntöön ei edellytä direktiivin sisällön toistamista sellaisenaan kansallisessa laissa. Keskeistä kuitenkin on, että jäsenmaa täyttää direktiivissä asetettujen tavoitteiden mukaiset velvoitteensa. Direktiivin aluesuojelua koskevien säännösten osalta voidaan todeta, että erityisten suojelualueiden valintamenettely eurooppalaiseen verkostoon on noudattanut luontodirektiivissä säädettyä menettelyä. Tätä kysymystä on laajan muutoksenhaun vuoksi käsitelty perusteellisesti lukuisissa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Päätösten lainmukaisuutta ratkaistessaan tuomioistuin on kiinnittänyt huomiota erityisesti juuri siihen, että kohteiden valinnassa ja alueita koskevassa luettelossa on otettu huomioon direktiivissä tarkoitetut perusteet, ja että päätöksenteko on perustunut asianmukaiseen tieteelliseen tietämykseen.

Luonnonsuojelulain, kuten muunkin lainsäädännön toimivuutta ja kehittämistarpeita on tarpeen aika ajoin tarkastella. Ympäristöministeriön toimeksiannosta on vuonna 2010 valmistunut luonnonsuojelulain arviointi. Siinä on tarkasteltu myös luonnonsuojelua koskevien direktiivien implementointia, ja todettu Euroopan unionin luonnonsuojelusäännökset Suomessa monilta osin hyvin täytäntöön pannuiksi. Keskeiset kehittämistarpeet liittyvät erityisesti sen varmistamiseen, että em. verkostoon valituille alueille luodaan riittävät mekanismit niiden luonnonarvojen turvaamiseen ja hoitoon. Tämä on keskeistä monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämistä koskevien tavoitteiden kannalta ja mm. näitä kysymyksiä tullaan käsittelemään Suomen kansallisen luonnon monimuotoisuutta koskevan strategian ja toimenpideohjelman meneillään olevan uusimisen yhteydessä.

Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 2011

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki

Mikä mättää Lehtomäen vastauksessa?

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki unohtaa täysin sen, että EU tuomion C-362/06 P perustelukohtien 42 ja 43 mukaan Suomen virheellinen ja yhteisön, nykyisin EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön vastainen Suomen Natura 2000 menettely palautettiin Suomessa korjattavaksi. Milloin asia korjataan?

Miksi ympäristöministeri Paula Lehtomäki unohtaa sen, että Suomi on EU:n liittymissopimuksella rajoittanut suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestyksen ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön osaksi kansallista oikeusjärjestystä?

Miksi Paula Lehtomäki unohtaa sen, että Suomen oikeusjärjestys on alisteinen EU:n oikeusjärjestykselle ja sen vakiintuneelle oikeuskäytännölle?

EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisuuden poistamisen lisäksi myös Natura 2000 alueiden valintaperusteet on EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämänä siirrettävä kansalliseen lakiin selkeästi ja täsmällisesti. Lehtomäen allekirjoittamat vastaukset ovat käsittämättömiä täysin EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisia sepustuksia. Miten Hannele Pokka ympäristöministeriön kansliapällikkönä voi alentua hyväksymään EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisuudet? Eikö hän oikeustieteiden tohtorina hallitse, tai edes halua hallita asioita?

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Hannu Hoskonen kysyy uudelleen













Hannu Hoskonen esittää uuden kysymyksen, koska edelliseen kysymykseen ”oman puolueen ministeri” Paula Lehtomäki vastasi asian vierestä. Katso Lehtomäen vastaus tämän jutun lopussa olevasta linkistä http://naturansalat.blogspot.com/2011/02/hannu-hoskonen-kysyy.html


KIRJALLINEN KYSYMYS 1411/2010 vp

EU:n luontodirektiivin implementointi kansalliseen lainsäädäntöön

Eduskunnan puhemiehelle Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi tuli yhteisöoikeudesta kansalliseen lainsäädäntöömme verrattuna ensisijaisesti sovellettavaa oikeutta riippumatta kansallisen säädöksen tasosta. Yhteisöoikeus ohittaa siis myös perustuslakimme, kun kyse on liittymissopimuksen mukaisesta siirretystä toimivallasta. Jäsenvaltion tulee EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti huomioida tämä tosiasia kaikissa laintulkintatilanteissa. Tätä tosiseikkaa korostaa myös se, että Suomi hyväksyi EU:n liittymissopimuksen perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Yhteisöoikeuden velvoittavuus, EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön vaatimukset ja direktiivien EU:n kansalaisille antama oikeussuoja suhteessa viranomaisiin on yksityiskohtaisesti kirjattu perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 14/1994 vp . http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVL+14/1994&base=erml&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WP

Tällä vaalikaudella on eduskunnassa implementoitu hyvin tarkasti EU:ssa säädettyjä direktiivejä nimenomaan yhteisöoikeuden velvoittavuuden takia. Viimeisimpänä esimerkkinä voi mainita EU:n postidirektiivin, jonka säädökset siirrettiin kansalliseen lainsäädäntöön maaliskuussa 2011. Kuitenkin luontodirektiiviin kirjatut selkeät, ehdottomat ja täsmälliset määräykset ovat edelleen implementoimatta. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 14/1994 vp on kirjattu selkeästi direktiivien velvoittavuus ja etusijaperiaatteen noudattaminen tilanteessa, jossa direktiiviin on merkitty selkeät, ehdottomat ja täsmälliset määräykset. Myös perustuslakimme 80 § määrää, että lailla on säädettävä kansalaisille tulevista oikeuksista ja velvollisuuksista. Perustuslain 2 §:n 3 momentissa säädetään oikeusvaltioperiaatteesta, jonka mukaan julkisen vallankäytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miksi hallitus sallii luontodirektiivin täytäntöönpanossa nykyisen laittoman tilanteen, jossa asianosainen ei voi vedota kansalliseen lakiin, kun direktiiviä ei ole yhteisöoikeuden vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan implementoitu ja korkein hallinto-oikeus ei toistuvista pyynnöistä huolimatta ole hakenut ennakkopäätöstä luontodirektiivin oikeasta tulkinnasta?

Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2011

Hannu Hoskonen /kesk

maanantai 21. helmikuuta 2011

Hannu Hoskonen kysyy











KIRJALLINEN KYSYMYS 1262/2010 vp

Hannu Hoskonen
/kesk Natura-alueiden valintaperusteiden siirtäminen kansalliseen lakiin

Eduskunnan puhemiehelle

Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi 1.1.1995. Liittymissopimus hyväksyttiin eduskunnassa perustuslainsäätämisjärjestyksessä neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen. Euroopan unionin jäsenyys teki unionin lainsäädännöstä ja oikeusjärjestyksestä ensisijaisesti sovellettavaa oikeutta kansallisiin lakeihin ja oikeusjärjestykseen verrattuna. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 14/1994 vp on kirjattu tyhjentävästi jäsenyyden aiheuttamat muutokset oikeusjärjestelmäämme. Samaan lausuntoon on kirjattu EU-direktiivien suomalaisille antama oikeussuoja julkiseen valtaan nähden. Lausunnon mukaan direktiiveihin merkityt selkeät, ehdottomat ja täsmälliset määräykset, vaikka niitä ei olisikaan siirretty kansalliseen lakiin, ovat noudatettavaa oikeutta ja antavat myös oikeussuojaa julkiseen valtaan nähden.

Euroopan unionin luontodirektiivillä 92/43/ETY pantiin unionin alueella täytäntöön eurooppalainen ns. Natura 2000 -suojeluohjelma. Luontodirektiivin liitteen III 1. vaiheeseen on merkitty erittäin yksityiskohtainen, suhteellisen suojelun tason saavuttamiseksi edellytetty menettely, jonka mukaan Natura 2000 -alueet on kaikissa jäsenmaissa valittava. Natura 2000 -alueiden valinnat ovat Suomessa aiheuttaneet paljon kritiikkiä. Kansalliseen lainsäädäntöömme Natura 2000 -alueiden valintaperusteita ei ole implementoitu.

Luonnonsuojelulain 64 § on vain hallinnollinen yleismääräys siitä, mistä Natura 2000 -verkostoalueet Suomessa koostuvat. Luonnonsuojelulain Natura 2000 -aluetta koskevissa pykälissä 64-69 ei säädetä Natura 2000 -alueiden valintaperusteista. Tästä huolimatta Natura 2000 -ohjelman toteutuksella on ollut kansalaisten kannalta erittäin rankkoja oikeusvaikutuksia. Muun muassa lukuisia rakennus- ja hakkuuoikeuksia on menetetty ja pakkolunastuksia on pantu täytäntöön Naturaan tai sen vaikutuspiiriin kuuluvilla alueilla. Suomen perustuslain 80 §:n mukaan kansalaisille määrättävistä oikeuksista ja velvollisuuksista tulee määrätä aina lailla.

Suomen perustuslain lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jolla on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yli, edellyttää seuraavaa: sellaisen direktiivin sisältö, jossa määrätään se menettely, jota direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi on unionin laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa, on siirrettävä kansalliseen lakiin selkeästi ja täsmällisesti.

Tällä hetkellä maassamme on tilanne, jossa Natura 2000 -hankkeen aiheuttamista oikeuksien menettämisistä ei voi vedota kansalliseen lakiin. Tämä on seurausta siitä, että Natura 2000 -alueiden valintaperusteita ei ole implementoitu unionin oikeuden ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön nimenomaisista velvoitteista huolimatta kansalliseen lainsäädäntöömme. Huomionarvoista on, että tälläkin vaalikaudella eduskunta on implementoinut lukuisia direktiivejä kansallisiin lakeihimme mutta ei vieläkään luontodirektiivissä ja unionin oikeuden vakiintuneessa oikeuskäytännössä määrättyjä Natura 2000 -alueiden valintaperusteita. Implementointia ei ole suoritettu siitäkään huolimatta, että olemme olleet EU:n jäseniä jo yli 16 vuotta ja luontodirektiivi tuli virallisestikin Suomea velvoittavaksi jo 5.6.1995.

Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelemistä Natura-valituksista ja purkuhakemuksista sekä pakkolunastuksista huolimatta KHO ei ole pyytänyt Natura-alueiden valintaa koskevaa ennakkopäätöstä unionin tuomioistuimelta. Ei siitäkään huolimatta, että unionin oikeuden ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oikeussuoja on voimassa implementoinnin laiminlyönnistä huolimatta. Tämän vuoksi maassamme jatkuu edelleen tilanne, jossa koko Natura-hankkeen täytäntöönpano ja toteutus ovat ympäristöministeriön mielivaltaisessa harkinnassa ilman perustuslakimme, kansallisen lainsäädännön ja Euroopan unionin oikeuden kansalaiselle antamaa oikeussuojaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että Natura 2000 -kohteiden kansallisen eli luontodirektiivin liitteen III 1. vaiheen edellyttämät Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet siirretään kansalliseen lakiin siten kuin Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö ja Suomen perustuslaki edellyttävät?

Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2011

Hannu Hoskonen /kesk

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_1262_2010_p.shtml

Kysy komissiolta mitä vain, komissio vastaa mitä mieleen juolahtaa



















Europarlamentaarikko Timo Soini esitti EU-komissiolle 3.9.2010 seuraavan kysymyksen:

Komissio ei vastaa direktiivin 92/43/ETY selkeää ja täsmällistä täytäntöönpanoa koskeviin kysymyksiin:

Koska yhteisen luonnonperinnön säilyttäminen ja hoito on uskottu kullekin jäsenvaltiolle sen alueella, ei näiden toimenpiteiden toteuttaminen voi vaihdella jäsenvaltiosta toiseen. Tästä seuraa – koska on kyse luontodirektiivistä, jossa vahvistetaan monimutkaisia ja teknisiä sääntöjä ympäristöoikeuden alalla –, että jäsenvaltioiden on erityisesti huolehdittava siitä, että niiden lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano, on kaikille selkeä ja täsmällinen. Tuomiot C‑6/04, C‑508/04 ja C‑507/04 perusteluineen osoittavat, ettei tyydyttävää täytäntöönpanoa eikä käännösvirheitä hyväksytä.

Kysymyksiini P-5247/09, P-0041/10 ja P-2433/10 viitaten kysyn uudelleen seuraavaa:

1. Milloin komissio vaatii Suomea siirtämään direktiivin 92/43/ETY(1) 4 artiklan 1 kohdan ja siinä mainitussa liitteessä III tarkoitetun 1 vaiheen edellyttämät Natura 2000 -alueiden valintaperusteet Suomen kansalliseen lainsäädäntöön selkeästi ja täsmällisesti, eli siten kuin EY-tuomioistuimen 20.10.2005 antaman tuomion C‑6/04 perustelukohdat 22, 23, 24 ja varsinkin kohdat 25 ja 26 edellyttävät?

2. Milloin komissio vaatii Suomea korjaamaan suomenkielisen luontotyyppioppaan käännöksen vastaamaan Natura-koodissa 8220 tarkoitettua, Suomea koskevaa, vain luokan 62.2A eli Boreaalisten karujen kallioiden (rapakivikalliot) kasvillisuus – alkuperäisessä muodossaan Boreal siliceous cliffs (rapakivi cliffs) – määritettyä luonto- eli ko. tapauksessa kalliotyyppiä?

3. Millä perusteella, kuka tai ketkä komissiossa ovat myöntäneet Suomelle oikeuden olla toteuttamatta ja näin noudattamatta kaikkia jäsenmaita sitovaa yhteisöoikeutta ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämää Natura 2000 -alueiden valintaperusteiden kansalliseen lakiin siirtämistä, Natura 2000 -alueiden III liitteessä tarkoitetun 1 vaiheen edellyttämää valintaa ja luontotyyppien oikeaa määritystä?

EU-komissio vastaa mitä mieleen juolahtaa

6. lokakuuta 2010 P-6984/2010

Janez Potočnikin komission puolesta antama vastaus
Kuten parlamentin jäsenen aikaisemmin tekemiin kirjallisiin kysymyksiin P‑5247/09, P‑0041/10 ja P‑2433/10(1) annetuista vastauksista käy ilmi, komissio katsoo, että luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21 päivänä toukokuuta 1992 annettu neuvoston direktiivi 92/43/ETY(2) on tällä hetkellä saatettu tyydyttävällä tavalla osaksi Suomen lainsäädäntöä ja ettei Suomi ole sen mielestä tehnyt virhettä luontotyypin 8220 ”Kasvipeitteiset silikaattikalliot” tulkinnassa.

Komissio ei siis vastaa siihen, mitä kysytään. Katso myös

EU virallinenlehti 12.2.2011 L 40
http://eur-lex.europa.eu/JOHtml.do?uri=OJ:L:2011:040:SOM:FI:HTML

Boreaalisen vyöhykkeen Natura 2000 alueiden neljäs päivityspäätösosoite:
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2011:040:0001:0205:FI:PDF