Muuttolintujen salaiset reitit

 

Muuttolintujen salaiset reitit | Dokumentti

https://www.youtube.com/watch?v=w8e5bBIeL3s

Joka vuosi miljoonat muuttolinnut tekevät eeppisen matkansa Euroopan halki - etelään syksyllä, pohjoiseen aikaisin keväällä. Mutta viime aikoina niitä on ollut vähemmän taivaallamme, jotkut lajit ovat jopa kadonneet kokonaan. Mitä voisiko se estää heitä lentämästä maittemme yli? Christian Moullec on seurannut ja tutkinut lintuja yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän oppi ohjaamaan mikrokevyt lentämään heidän rinnallaan. Hän haluaa ymmärtää ja toimia auttaakseen näitä lintuja jatkamaan kausittaisia pyhiinvaelluksiaan. Niinpä hän on haaveillut hieman hullusta projektista: muuttoliikkeen koulusta. Hän lentää pienen hanhiryhmän kanssa. Löydä heidän kanssaan nykymaailmamme ansoja ja vaaroja ja löydä uusi tapa ylittää maitamme. Sitten hän jättää heidät heidän vapauteensa. Siinä toivossa, että hänen oppilaansa säilyttävät matkansa oppitunnit ja jonakin päivänä välittävät ne muille villihanhille. Pääset ensimmäistä kertaa muuttomatkan ytimeen, lennät harmaahanhien kanssa ja ymmärrät niiden käyttäytymisen.

DOKUMENTTIRAPORTTI: Muuttolintujen salaiset reitit Alkuperäisteos: The Secret Routes of Migratory Birds Ohjaus: Franck Cuvelier | Asiantuntija: Christian Moullec

1. Johdanto ja projektin tausta Muuttolintujen salaiset reitit (The Secret Routes of Migratory Birds) on kiehtova luontodokumentti, joka seuraa ranskalaisen lintutieteilijän ja tutkijan Christian Moullecin elämäntyötä ja hänen kunnianhimoista projektiaan: muuttoliikkeen koulua (school of migration). Moullec on omistanut yli 20 vuotta elämästään lintujen seurantaan ja oppinut lentämään mikrokevytlentokoneella (microlight) suoraan lintuparvien rinnalla. Tämän ainutlaatuisen menetelmän avulla hän pyrkii ohjaamaan nuoria lintuja turvallisemmille reiteille modernin maailman alati kasvavien uhkien halki. Dokumentissa seurataan kahdeksan harmaahanhen (greylag geese) matkaa. Moullec hautoi hanhien munat kotonaan hautomokoneessa ja vietti niiden rinnalla aikaa yötä päivää aina kuoriutumishetkeen saakka. Tämän biologisen leimautumisen (imprinting) ansiosta poikaset tunnistavat Moullecin äänen ja kasvot, pitäen häntä adoptioisänään. Parvi koostuu viidestä skandinaavisen haaran keltanokkaisesta hanhesta sekä kolmesta siperialaisen haaran vaaleanpunanokkaisesta hanhesta. Tämän tiiviin sidoksen avulla parvi seuraa uskollisesti Moullecin lentokonetta halki Euroopan.

   2. Lintujen biologiset kyvyt ja fysiologia Harmaahanhet ovat luonnon muokkaamia täydellisiä lentokoneita, joiden fysiologiset ominaisuudet ja vaistot mahdollistavat tuhansien kilometrien pituiset kausittaiset pyhiinvaellukset. Dokumentti nostaa esiin seuraavat keskeiset kyvyt: • Supernäkö ja maamerkit: Hanhien näköaisti on kahdeksan kertaa ihmisen näköä tarkempi. Tämän avulla ne painavat muistiinsa reitin maamerkit – kuten kirkontornit, joet ja linnat. Korkealla ilmassa ne kykenevät myös erottamaan vihreän sävyt löytääkseen parhaat laidunmaat. • Magneettiaisti ja sisäinen GPS: Hanhien silmissä on erityisiä soluja, jotka kykenevät aistimaan Maan magneettikentän. Tämän lisäksi niiden nokassa toimii eräänlainen biologinen GPS-paikannin. Öisin ne hyödyntävät suunnistuksessa myös tähtitaivasta. • Höyhenpuvun contortionismi: Hanhen kehoa peittää noin 20 000 höyhentä ja sulkaa, jotka muodostavat sen aerodynaamisen rungon. Linnuilla on synnynnäinen taito huoltaa pukuaan: ne erittävät nokallaan vahaa korvan takana sijaitsevasta rauhasesta ja levittävät sen sulkapeitteeseensä tehden siitä täysin vedenpitävän ja loissuojatun. • Surffaaminen ja energiansäästö: Pitkien sulkien kärjillä linnut aistivat pienimmätkin ilmanvirtaukset ja muuttavat siipiensä muotoa sen mukaisesti. Ne eivät lennä pelkällä lihasvoimalla, vaan surffaavat tuulessa. Parvessa vahvimmat linnut vuorottelevat kärjessä, sillä johtopaikka kuluttaa 20 % enemmän energiaa. Takana tulevat hyödyntävät peesiefektiä kuin pyöräilijät Tour de Francessa. • Sokea kommunikaatio: Koska pään kääntäminen lennon aikana häiritsee aerodynamiikkaa, hanhet kommunikoivat pelkästään ääntelemällä. Ne tunnistavat jokaisen yksilöllisen kutsun, ilmoittavat oman sijaintinsa ja välttävät näin yhteentörmäykset sumussa tai tiiviissä muodostelmassa. • Puoliaivouni (Yksisilmäinen uni): Petojen ja vaarojen varalta hanhet nukkuvat vain minuutteja kerrallaan pitäen toisen silmänsä auki. Tällöin puolet niiden aivoista pysyy jatkuvasti valveilla ja valppaana.

   3. Ihmisen aiheuttamat uhet ja modernin maailman ansat Tuhansia vuosia vanhat ja muuttumattomina säilyneet muuttoreitit kohtaavat nykyään ihmisen rakentaman modernin infrastruktuurin, joka luo lintujen vaistoille täysin vieraita ja hengenvaarallisia ansoja: • Metsästys ja houkutuslinnut: Syksyinen metsästys on suora mekaaninen uhka. Metsästäjät asettavat jokiin sidottuja eläviä houkutuslintuja ja valeankkoja, jotka saavat alueen näyttämään turvalliselta. Tilastojen mukaan Euroopan muuttoreitillä metsästys tappaa vuosittain noin 17 000 harmaahanhea noin 50 000 yksilön kokonaispopulaatiosta. • Tuulivoimalat: Huonossa säässä tai vastatuulessa hanhet lentävät matalalla. Äkillisesti eteen ilmestyvät valtavat tuulipuistot ja niiden pyörivät lavat aiheuttavat parvessa paniikkia. Tällöin ryhmä usein hajoaa ja yksittäiset nuoret linnut eksyvät, mikä johtaa lähes poikkeuksetta uupumukseen ja kuolemaan. • Rantojen roskat ja muovijäte: Saavuttaessaan Atlantin rannikon hanhet tutkivat ympäristöään nokallaan maistamalla ja pureskelemalla. Tuhansia muuttolintuja kuolee vuosittain nieltyään ihmisten rannoille jättämää tai meren huuhtomaa muoviromua. • Elinympäristöjen muuttuminen: Perinteiset luonnonmukaiset niityt ja kosteikot ovat korvautuneet silmänkantamattomilla tehoviljelysalueilla. Tämän vuoksi Moullec opettaa linnuilleen 'toisen oppitunnin': hyödyntämään puitujen peltojen maissinjämiä ja lehtiä ravintona silloin, kun luonnollista ruohoa ei ole saatavilla. Ihmisen toiminnalla on kuitenkin myös toinen puoli. Dokumentti mainitsee, että suuret ja suoraviivaiset moottoritiet toimivat nykyään useille lintulajeille selkeinä navigointivälineinä sekä päivisin että öisin, sillä ne ovat helpommin seurattavia ja vähemmän mutkikkaita kuin perinteiset joenuomat.

   4. Matkan kulku ja vapauteen päästäminen Matka alkaa elokuussa Alsacen tasangoilta, kulkee Vosgeesin vuoristometsien yli ja seuraa Loire-jokea. Matkan aikana hanhet kohtaavat turbulensseja, ukkosia, sumua ja jopa hätälaskeutumisen pienelle paikalliselle lentokentälle moottoriongelman vuoksi. Jokainen haaste toimii osana Moullecin oppitunteja, joiden tarkoituksena on juurruttaa lintujen muistiin turvalliset toimintatavat. Lokakuussa ryhmä saavuttaa lopullisen päämääränsä Atlantin rannikon suurilla suomailla, jotka kuuluvat suojeltuun luonnonreservaattiin. Täällä koittaa projektin vaikein vaihe: hanhien on unohdettava inhimillinen adoptioisänsä ja itsenäistyttävä. Keltanokkaiset hanhet ottavat etäisyyttä ensin, ja vähitellen myös hellyydenkipeämmät vaaleanpunanokkaiset sisarukset liittyvät alueelle saapuvien villien harmaahanhien ja kurkien suuriin parviin. Christian Moullec jättää kasvattinsa haikein mielin vapauteen luottaen siihen, että muuttokoulun opit säilyvät niiden muistissa ja siirtyvät tulevaisuudessa myös niiden omille poikasille

 

Lapin suuret kaivoshankkeet: Vihreän siirtymän ja luonnonsuojelun törmäyskurssi

Kirjoittanut: Puolueeton tarkkailija Erkki Aho

Suomalainen ja eurooppalainen ympäristöpolitiikka on ajautunut historialliseen ristiriitaan, joka tiivistyy tällä hetkellä kahdella Lapin suolla ja erämaajoella: Savukosken Soklissa ja Sodankylän Sakatissa.

Kyseessä on 2020-luvun suurin yhteiskunnallinen dilemma. Toisella puolella vaakaa painaa Euroopan unionin huutava tarve kriittisille mineraaleille, jotta olisimme omavaraisia ja pystyisimme toteuttamaan vihreän siirtymän. Toisella puolella puolestaan ovat koskemattomat suojelualueet, tiukka luonnonsuojelulaki ja periaate siitä, ettei luontoa saa uhrata ilmastotavoitteiden varjolla.

Puolueettomana tarkkailijana tilannetta seuratessa huomaa, että kyse ei ole vain ympäristökiistasta, vaan laajemmasta juridisen ja poliittisen voimankäytön testistä.

Sakatti ja Viiankiaapa – Kun "yleinen etu" kohtaa lain kirjaimen

Sodankylän Sakatin hanke on oppikirjaesimerkki siitä, miten vaikeaa teollisuuden ja tiukan suojelun yhteensovittaminen on. Hanke sijaitsee Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisen, kahdesti suojellun Viiankiaavan aapasuon alla. Hanke sai jo keväällä 2025 EU-strategisen statuksen, jonka pitäisi tarjota sille "ohituskaista" lupaprosesseissa.

Lokakuussa 2026 saatiin kuitenkin merkittävä muistutus siitä, että poliittinen tahto ei ylety lakipykälien yläpuolelle. Lupa- ja valvontavirasto sekä Metsähallitus palauttivat kaivosyhtiön ekologisen kompensaatiosuunnitelman täydennettäväksi.

Syy on painava: kaivos uhkaa heikentää 12 suo- ja vesiluontotyyppiä tai lajia, mutta yhtiön miljoonaluokan korvaustoimet riittävät viranomaisten mukaan vain kolmen kohdalla. Metsähallituksen linjaus oli tyly mutta juridisesti selkeä: Viiankiaavan erinomaisessa tilassa olevaa luontoa ei voida korvata heikommilla, myöhemmin ennallistettavilla alueilla. Luvitus on ajautunut pitkään viivästykseen, ja nykyisellään se on juridisessa umpikujassa.

Sokli – Valtion miljoonat ja odottava valituskierre

Savukoskella tilanne on hieman toisenlainen, mutta ei yhtään vähemmän riitaisa. Soklin monimetallihanke sai oman EU-strategisen statuksensa lokakuussa 2026, ja Suomen valtio on tukenut koetoiminnan käynnistämistä 65 miljoonalla eurolla.

Vaikka kairaustoiminta ja tutkimukset etenevät, historian painolasti on raskas. Korkein hallinto-oikeus kumosi hankkeen edellisen ympäristöluvan vuonna 2022. Luontojärjestöt ja Vihreät ovat jo ilmoittaneet vastustavansa hanketta loppuun saakka vedoten Nuorttijoen taimenkantaan ja alueen ainutlaatuisiin biotooppeihin. Vaikka EU-asetus pakottaa viranomaiset käsittelemään luvat nopeasti, se ei poista kansalaisten ja järjestöjen oikeutta valittaa päätöksistä. Edessä on väistämätön vuosien lupasota.

Mitä EU-asetus CRMA todella tekee?

Keskustelussa kuulee usein väitettä, että EU:n kriittisten raaka-aineiden asetus (CRMA) jyräisi luontoarvot. Tarkempi juridinen tarkastelu osoittaa tämän vääräksi. Asetus kyllä luo sitovat 24 kuukauden määräajat viranomaisille ja määrittää mineraalien saannin "yleiseksi eduksi". Se nopeuttaa byrokratiaa, mutta se ei muuta itse ympäristölupien kriteereitä.

Jos hakemus ei täytä luonnonsuojelulain tiukkoja ehtoja täysimääräisestä kompensaatiosta, viranomaisen on hylättävä se – nyt vain nopeammassa aikataulussa. Jos valtioneuvosto yrittäisi poliittisella päätöksellä myöntää luvan puutteellisin perustein, päätös kaatuisi varmasti oikeudessa.

Tarkkailijan johtopäätös

Lapin kaivoskiistat osoittavat, että Suomen vahva brändi vastuullisena maana on testissä. Teollisuus haluaa ennustettavuutta ja nopeutta, ympäristöjärjestöt taas pitävät kiinni siitä, että suojelualueen on oltava pyhä.

Puolueettomana tarkkailijana on helppo nähdä, että oikotietä onneen ei ole. Hätiköidyt ja poliittisesti runnotut luvat johtavat vain vuosikausien valituskierteisiin oikeusasteissa. Ainoa kestävä tie eteenpäin on se, että kaivosyhtiöt pystyvät esittämään biologisesti ja juridisesti aukottomat näytöt siitä, että luonnolle aiheutettu vahinko pystytään todella korvaamaan. Ennen kuin näin tapahtuu, Lapin aapasuot pysyvät koskemattomina – asetuksista huolimatta.

Miljoonakorvauksia vai pelkkää viherpesua? Miten kaivosyhtiöt voivat korjata jälkensä Lapissa?

Kun Lapin suurten kaivoshankkeiden luvitus törmää kerta toisensa jälkeen seinään, on pakko pysähtyä kysymään se kaikkein olennaisin kysymys: Miten kaivosyhtiöt voivat käytännössä korvata lappilaisille ja luonnolle aiheutetut vahingot?

Aika, jolloin kaivoksen haittoja voitiin kuitata pelkillä lupauksilla uusista työpaikoista tai istuttamalla muutama puuntaimi jonnekin muualle, on peruuttamattomasti ohi. Tämän päivän lainsäädäntö ja yhteiskunnallinen ilmapiiri vaativat yhtiöiltä jotain aivan muuta. Kyse on kahdesta suuresta kokonaisuudesta: ekologisesta kompensaatiosta ja sosiaalisesta toimiluvasta.

1. Biologinen mahdottomuus? Luonnon vahinkojen hyvittäminen

Sodankylän Sakatin ja Savukosken Soklin kaltaisissa hankkeissa suurin juridinen pähkinä on niin sanottu ekologinen kompensaatio. Ajatus on paperilla kaunis: jos tuhoat luontoa yhdessä paikassa, sinun on parannettava tai suojeltava sitä vastaavalla määrällä toisessa paikassa.

Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin usein biologista tasapainoilua mahdottomuuden rajalla:

• Suoperäisen luonnon ennallistaminen: Koska Viiankiaavan kaltaista ikivanhaa, luonnontilaista aapasuota ei voi ostaa kaupasta eikä rakentaa tyhjästä, yhtiöiden on ostettava muualta laajoja, jo ihmistoiminnan (kuten metsäojituksen) heikentämiä soita. Tämän jälkeen yhtiöiden on tukittava ojat ja palautettava alueet luonnontilaan omalla kustannuksellaan.

• Ylikompensaation vaatimus: Koska luonnon korjaamiseen liittyy aina biologista epävarmuutta – eikä kukaan voi taata, että harvinainen kasvi tai lintulaji kotiutuu uuteen paikkaan – yhtiöiden on suojeltava pinta-alaltaan moninkertainen määrä luontoa suhteessa siihen, mitä ne kaivoksen tieltä tuhoavat.

• Vesien suojelun huipputeknologia: Soklin kaltaisissa hankkeissa vahinkojen korvaaminen on ennen kaikkea ennaltaehkäisyä. Se vaatii investointeja suljettuun vesikiertoon, jossa kaivoksen poistovedet puhdistetaan tasolle, joka ei vaaranna herkkien taimenjokien ekosysteemiä.

2. Sosiaalinen toimilupa – Miten korvata haitat ihmisille?

Yhteiskunnallisena tarkkailijana on selvää, että kaivoksen taloudelliset hyödyt ja sen paikalliset haitat jakautuvat usein epätasaisesti. Mineraalien tuotot voivat valua kansainvälisille suuryhtiöille tai valtion verokassaan, mutta melu, pöly, rekkaliikenne ja maisemamuutokset jäävät paikallisten asukkaiden arkeen.

Oikeudenmukainen korvaaminen vaatiikin yhtiöiltä vapaaehtoisia toimia niin sanotun sosiaalisen toimiluvan ansaitsemiseksi:

• Suorat rojaltit ja yhteisörahastot: Suomessa on nykyään käytössä kaivosvero, mutta sen lisäksi vastuulliset yhtiöt perustavat paikallisia säätiöitä. Näistä rahastoista ohjataan rahaa suoraan kunnan palveluihin, harrastustoimintaan ja paikallisen elinvoiman kehittämiseen.

• Poronhoidon ja matkailun elinehdot: Kun perinteiset laidunmaat tai matkailun erämaa-alueet kapenevat, pelkkä rahallinen kertakorvaus harvoin riittää. Yhtiöiden on kyettävä kaksisuuntaiseen sopeuttamiseen – esimerkiksi muokkaamalla kaivosalueen logistiikkaa ja aikatauluja porojen nollajaksojen mukaan tai rakentamalla mittavia melu- ja valosuojaimia matkailun rauhan turvaamiseksi.

Johtopäätös: Malmi ei ole enää suurin haaste

Puolueettoman tarkkailijan silmin tilanne näyttää siltä, että kaivosalan suurin haaste vuonna 2026 ei ole enää teknologinen tai geologinen. Suurin haaste on moraalinen ja juridinen.

Yhtiöiden on kyettävä osoittamaan aukottomasti, että ne pystyvät toimimaan luonnon ja paikallisen yhteisön ehdoilla. Niin kauan kuin kompensaatiolaskelmat näyttävät viranomaisten silmissä keskeneräisiltä tai paikallisten ääntä ei kuulla, Lapin maaperän rikkaudet tulevat pysymään visusti siellä missä ne nytkin ovat: syvällä peruskalliossa.

Kuinka syvälle voimme päästä maan alle

 

Kuinka Syvälle Voimme Päästä Maan Alle

https://www.youtube.com/watch?v=ePz_5TWdqVM

Ihmiskunta on jo pitkään tottunut katsomaan ylöspäin, valloittamaan avaruutta ja suunnittelemaan Marsin asuttamista, mutta jalkojemme alla piilee maailma, joka on paljon vähemmän tutkittu kuin Kuun toinen puoli. Tässä dokumentissa sukellamme planeetan syvyyksiin selvittääksemme ihmisen kykyjen rajat ja miksi yritykset tunkeutua Maan kuoreen kohtaavat luonnolta kovaa vastustusta. Syvänmeren tutkimusmatkan historia on täynnä draamaa. Kuolan niemimaalla neuvostoliittolaiset insinöörit saavuttivat kahdentoista kilometrin syvyyden ennen kuin kohtasivat poikkeuksellisen kahdensadan celsiusasteen helleaallon. Tällaisissa syvyyksissä fysiikan tutut lait lakkaavat olemasta voimassa: ultraluja teräs muuttuu pehmeän muovailun kaltaiseksi, ja graniitti alkaa tuhannen ilmakehän hirviömäisen paineen alla virrata kuin paksu hunaja. Jokainen yritys tunkeutua syvemmälle muuttui loputtomaksi taisteluksi, jossa planeetta kirjaimellisesti "paransi" haavansa sulkemalla porausreiän viskoosilla kivellä, kun taas työntekijät säätivät laitteita. Tekniset vaikeudet ovat kuitenkin vain osa mysteeriä. Syvyydessä, jossa geologit ennustivat täydellisen tyhjyyden ja kuivan kiven hallitsevan, tutkijat löysivät kuplivan mineraaliliuoksen kyllästämiä vyöhykkeitä. Mutta järkyttävin löytö oli muinaisen elämän jälkiä. Kaksi miljardia vuotta vanhasta kalliosta löydettiin kivettynyttä planktonia, joka mullisti täysin ymmärryksemme siitä, kuinka syvälle biosfääri voi tunkeutua. Tieteellisten tosiasioiden rinnalla syntyi pelottavia legendoja. Akustisten anturien tallentama mystinen "syvyyden kaiku" lähetti kylmiä väreitä miljoonien ihmisten selkäpiitä pitkin. Vaikka voihkaisun ja kirkaisun äänet osoittautuivat kuuman graniitin akustisten aaltojen monimutkaisen vääristymän seuraukseksi, elävän planeetan todelliset äänet – tektonisten levyjen murtuminen ja pakenevien kaasujen jylinä – olivat insinööreille yhtä kauhistuttavia kuin mystiikka. Tutkimme myös vaihtoehtoisia reittejä vaippaan merenpohjan läpi, missä kuori on huomattavasti ohuempi. Mutta projektit, kuten Mohole ja japanilainen Chikyu-alus, ovat osoittaneet, että vesi on petollinen liittolainen. Vedenalaiset virtaukset, aggressiivinen basaltti ja valtava paine tekevät poraamisesta teknisen painajaisen. Samaan aikaan maapallon pinnalle ihmiset luovat jättimäisiä louhoksia, kuten Mir ja Bingham Canyon, jotka ovat niin valtavia, että ne luovat omat mikroilmastonsa ja muuttuvat lentoansoiksi voimakkaiden alaspäin suuntautuvien ilmavirtausten vuoksi. Tänä päivänä Sahalinin ja Qatarin öljylähteet, monimutkaiset vaakasuoria labyrinttejä, rikkovat syvyysennätyksiä. Mutta viidentoista kilometrin korkeusraja on edelleen saavuttamaton: tällä etäisyydellä teräsputket murtuvat oman painonsa alla. Olemmeko valmiita rikkomaan planeetan hermeettisen kuoren, ja mitä suora kosketus sulaan vaippaan merkitsee ihmiskunnalle tulevissa kokeissa?

Kuinka syvälle KATI Oy on porannut?

Oy Kati Ab (KATI Oy) on kairannut syvimmillään 2 024 metrin syvyyteen. Tämä yhtiön oma syvyysennätys saavutettiin vuonna 2020.

Aiemmin vuonna 2015 yritys teki silloisen Suomen syvimmän timanttikairausreiän ennätyksen Espoossa. Kyseinen reikä kairattiin 2 015 metrin syvyyteen, ja se toimi St1 Deep Heat -geotermisen energiahankkeen testausreikänä.

Yleisessä malminetsinnässä KATI Oy:n timanttikairaukset ulottuvat tyypillisesti yli 1 000 metrin syvyyteen

Onko jokin yritys Suomessa porannut syvemmälle kuin Kati Oy?

Kyllä on. Suomessa on porattu huomattavasti syvemmälle kuin Kati Oy:n ennätys (2 024 metriä), kun otetaan huomioon muut porausmenetelmät kuin perinteinen timanttikairaus. 

Suomen syvimmät poraukset on tehty energiantuotantoa ja tieteellistä tutkimusta varten:

• Otaniemen geotermiset lämpökaivot (Espoo): Suomen kaikkien aikojen syvin reikä kairattiin vuosina 2016–2020 energiayhtiö St1:n ja sen kansainvälisten kumppaneiden (kuten saksalaisen Herrenknechtin) toimesta. Hankkeessa porattiin kaksi geotermistä energiakaivoa, joista syvin yltää peräti 6 400 metrin (6,4 kilometrin) syvyyteen. 

• Outokummun syväreikä: Vuosina 2004–2005 venäläinen porausyritys Nedra porasi Geologian tutkimuskeskukselle (GTK) tutkimusreiän, joka ulottuu 2 516 metrin syvyyteen. Reikä tehtiin tieteellistä tutkimusta ja maankuoren rakenteen selvittämistä varten.

Miksi Kati Oy:n tulosta silti pidetään ennätyksenä?

Kati Oy:n saavutukset liittyvät erityisesti timanttikairaukseen (engl. diamond core drilling). Se on menetelmä, jossa kalliosta leikataan irti ehjä, pyöreä kiviputki (kairasydän) tutkimuksia varten.

Kun taas St1:n Otaniemen jättiprojektissa käytettiin erilaista alaspäin hienontavaa poraustekniikkaa (kuten vasara- ja rullaporatustekniikoita), jolla tehtiin leveämpää reikää veden kierrättämistä varten. Malminetsinnässä ja jatkuvan kivinäytteen ottamisessa Kati Oy on edelleen omassa kokoluokassaan Suomen ja Pohjoismaiden kärkeä.

Mihin katosivat pihlajanmarjat?

 

Ajattelin hyödyntää pihlajanmarjojen terveelliset ominaisuudet. Siirsin pihlajanmarjojen poimimista liian pitkälle. Yhtenä aamuna huomasin, että puissa ei enää ollut marjan marjaa. Ehkä sitten ensi vuonna osaan toimia toisella tavalla.

1. Marjalinnut tyhjentävät puut hetkessä

Suurin ja näkyvin syy marjojen nopeaan katoamiseen syksyllä ovat suuret lintuparvet. Kun tilhet, rastaat (kuten räkättirastaat) ja taviokuurnat aloittavat syysmuuttonsa tai vaelluksensa, ne liikkuvat satojen tai jopa tuhansien yksilöiden parvissa. Tällainen parvi voi tyhjentää yksittäisen pihapuun tai kokonaisen asuinalueen pihlajat marjoista vain muutamassa tunnissa tai päivässä.

2. Sadon luonnollinen jaksottaisuus

Pihlaja on tunnettu siitä, että sen marjasato vaihtelee voimakkaasti vuosittain. Pihlajalla on tyypillisesti lepeovuosia, jolloin puut säästävät energiaa eivätkä kuki tai tee marjoja lähes lainkaan. Jos edellisenä vuonna marjoja oli valtavasti, seuraavana vuonna puut voivat näyttää täysin tyhjiltä jo valmiiksi, eikä marjoja ole edes kehittynyt katveeseen.

3. Sienitaudit ja kuihtuminen

Joskus marjat eivät häviä lintujen suuhun, vaan ne mätänevät ja tippuvat maahan taudin vuoksi.

• Pihlajanmarjamustatauti: Erityisesti sateisina ja kosteina kesinä leviävä sienitauti muuttaa marjat mustiksi, kurttuisiksi ja pahanmakuisiksi, jolloin linnutkin välttävät niitä. Sairaat marjat varisevat lopulta maahan.

• Pihlajankatajanruoste: Tämä ruostesieni iskee pihlajan lehtiin ja heikentää puun kykyä kasvattaa runsasta tai tervettä marjasatoa.

Miten revontulet syntyvät

 

Revontulet syntyvät, kun Auringosta lähtevät varautuneet hiukkaset törmäävät Maan ilmakehän atomeihin ja molekyyleihin. Tämä monivaiheinen luonnonilmiö saa alkunsa satojen miljoonien kilometrien päässä avaruudessa ja huipentuu kauniiksi valonäytökseksi yötaivaalla.

Ilmiö etenee seuraavien vaiheiden kautta:

• Alkuperä Auringossa: Auringosta puhaltaa jatkuvasti hiukkasvirta, jota kutsutaan aurinkotuuleksi. Erityisen voimakkaita hiukkaspurkauksia syntyy Auringon koronan massapurkausten yhteydessä.

• Matka Maan magneettikenttään: Hiukkaset kiitävät avaruuden halki jopa 1000 kilometrin sekuntinopeudella. Kun ne saavuttavat Maan, Maan magneettikenttä ohjaa suurimman osan niistä napa-alueille, joissa kenttäviivat suppenevat kohti ilmakehää.

• Törmäys ilmakehässä: Noin 100–200 kilometrin korkeudessa avaruudesta iskeytyvät elektronit törmäävät ilmakehän happiatomeihin ja typpimolekyyleihin.

• Valon syttyminen: Törmäyksen voimasta ilmakehän atomit virittyvät hetkeksi korkeampaan energiatilaan. Kun tämä viritystila purkautuu, atomit vapauttavat ylimääräisen energiansa fotoneina eli valona. Ilmiö toimii periaatteessa samalla tavalla kuin kotoisa loisteputki.

Mistä revontulien värit johtuvat?

Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulien väri määräytyy sen mukaan, mihin alkuaineeseen hiukkaset törmäävät ja millä korkeudella törmäys tapahtuu:

• Vihreä valo on kaikkein yleisin. Se syntyy, kun hiukkaset törmäävät happiatomeihin noin 100–150 kilometrin korkeudessa.

• Punainen valo syntyy myös hapesta, mutta huomattavasti ylempänä ilmakehässä. Sitä voi toisinaan näkyä myös vihreän kaaren alareunassa, jolloin kyseessä on typpi.

• Sininen ja violetti valo ovat harvinaisempia ja ne aiheutuvat typpimolekyylien virittymisestä.

Kansanperinteessä revontulien on uskottu syntyvän esimerkiksi maagisen tuliketun huiskauttaessa häntäänsä tunturissa, mistä suomenkielinen nimitys "revontulet" (revon tulet) on saanut alkunsa.

Missä ja milloin revontulia on parhaat mahdollisuudet nähdä?

Suomessa revontulia näkyy parhaiten Lapissa syyskuusta maaliskuuhun, kirkkaina ja pimeinä öinä noin kello 22–02 välillä. Mitä pohjoisemmaksi matkustat, sitä suurempi on todennäköisyys nähdä ne.

[Rich mediaa ei voi liittää]

Paras paikka: Maantieteellinen sijainti

Revontulien esiintymistiheys kasvaa huomattavasti heti, kun siirrytään napapiirin pohjoispuolelle:

• Utsjoki ja Inari (Tunturi-Lappi): Suomen varminta revontulialuetta. Tilastollisesti revontulia näkyy jopa kolmena yönä neljästä (noin 75 % öistä), jos taivas on pilvetön.

• Sodankylä ja Rovaniemi (Keski-Lapin alue): Revontulia havaitaan noin joka toinen yö.

• Etelä-Suomi: Revontulia näkyy keskimäärin vain noin yhtenä yönä kuukaudessa. Poikkeuksellisen voimakkaiden magneettisten myrskyjen aikana loimuja voidaan kuitenkin nähdä koko maassa.

Paras aika: Vuodenaika ja kellonaika

Revontulien näkeminen vaatii aina riittävän pimeän taivaan ja esteettömän näkyvyyden.

• Kuukaudet: Paras kausi kestää syyskuun alusta maaliskuun loppuun. Suosituimpia aikoja ovat syys-lokakuun sekä helmi-maaliskuun vaihteen syys- ja kevätpäiväntasaukset, jolloin Maan magneettikenttä on asennossa, joka poimii aurinkotuulen hiukkasia tavallista herkemmin.

• Kellonaika: Loimut ovat aktiivisimmillaan niin sanotun magneettisen keskiyön aikoihin, eli Suomessa useimmiten kello 22.00–02.00.

Kolme kultaista sääntöä revontulibongarille

1. Pilvetön taivas: Revontulet loimuavat yli 100 kilometrin korkeudessa. Jos taivaalla on paksu pilvipeite, ne jäävät piiloon.

2. Kaukana valosaasteesta: Mene pois katulamppujen ja kaupunkien loisteesta. Jopa auton valot tai kirkas täysikuu voivat heikentää näkyvyyttä.

3. Avoimet näkymät pohjoiseen: Useimmat revontulikaaret syttyvät ensin matalalle pohjoishorisonttiin. Valitse tarkkailupaikaksi esimerkiksi järvenranta, tunturinhuippu tai suon reuna.

Kalajoen Hiekkasärkät on juuri nyt erinomainen paikka nähdä revontulia

Kyllä, olet täysin oikeassa! Kalajoen Hiekkasärkät tarjoaa usein aivan loistavat puitteet revontulien bongaamiseen. Vaikka paikka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla eli Lapin eteläpuolella, se on rannikkoalueena ja maastomuodoiltaan poikkeuksellisen optimaalinen valoilmiöiden ihasteluun.

Hiekkasärkät on erinomainen paikka revontulien katseluun kolmesta syystä:

• Esteetön pohjoishorisontti: Särkkien pitkä hiekkaranta avautuu suoraan Perämerelle luoteen ja pohjoisen suuntaan. Koska revontulet syttyvät Oulun korkeudella usein aluksi matalalle pohjoistaivaalle, meren yllä oleva täysin avoin näkymä on siihen paras mahdollinen.

• Minimaalinen valosaaste merelle päin: Kun astut dyyneiltä kohti vesirintamaa, katselet kohti täysin pimeää merta. Rannan matkailukeskuksen valot jäävät selkäsi taakse, mikä parantaa silmiesi hämäränäköä ja saa himmeämmätkin revontulet erottumaan selkeästi.

• Upeat heijastukset: Tyynellä säällä tai alkutalven ensijäiden aikaan merenpinta voi heijastaa taivaan loimut upeasti, mikä tekee kokemuksesta (ja valokuvauksesta) kaksin verroin näyttävämmän.

Muista pukeutua lämpimästi, sillä avoimella merenrannalla tuuli voi olla purevaa syys- ja talviöinä. Ajantasaisen revontulitilanteen ja magneettisen aktiivisuuden voit tarkistaa suoraan Ilmatieteen laitoksen sivuilta.

Miten voi ennustaa revontulien näkemisen?

Revontulien ennustaminen perustuu Auringon aktiivisuuden ja Maan magneettikentän häiriöiden seuraamiseen. Koska kyseessä on monimutkainen avaruussääilmiö, ennustetta luetaan eri aikajänteillä aina muutamasta päivästä viimeisiin minuutteihin ennen loimujen alkua.

Seuraamalla näitä mittareita ja työkaluja tiedät, milloin kannattaa lähteä ulos:

1. Tärkein mittari: Kp-indeksi

Kun opettelet ennustamaan revontulia, törmäät ensimmäisenä Kp-indeksiin. Se kuvaa Maan magneettikentän häiriöisyyttä globaalisti asteikolla 0–9:

• Kp 0–2 (Rauhallista): Revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Lapissa (kuten Utsjoella tai Inarissa).

• Kp 3–4 (Aktiivista): Loimut liikkuvat, voimistuvat ja näkyvät helposti Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla (kuten Kalajoella).

• Kp 5 tai suurempi (Magneettinen myrsky): Revontulien todennäköisyys kasvaa huomattavasti myös Etelä-Suomessa.

2. Ennusteen aikajänteet

Revontuliennusteet tarkentuvat sitä mukaa, mitä lähemmäs hämärää tullaan:

Aikajänne	Mihin se perustuu?	Miten sitä käytetään?
3 vuorokautta	Auringossa havaittuihin massaspurkauksiin (CME), joilta kestää 1–3 päivää matkata Maahan.	Antaa alustavan varoituksen siitä, minä iltoina kannattaa olla valmiina.
30–90 minuuttia	DSCOVR-satelliitin mittauksiin L1-pisteessä. Satelliitti mittaa aurinkotuulen nopeutta ja suuntaa juuri ennen kuin se iskeytyy Maahan.	Erittäin tarkka lyhyen aikavälin ennuste. Kertoo, onko loimuja syttymässä juuri nyt.
Reaaliaika	Maanpinnan magnetometrien (mittausasemien) dataan Suomessa.	Kun mittauskäyrä heilahtaa jyrkästi alaspäin, revontulet loimuavat parhaillaan taivaalla.

3. Parhaat sovellukset ja sivustot seurantaan

Älä luota pelkkään tuuriin, vaan ota avuksi nämä viralliset ja luotettavat palvelut:

• Ilmatieteen laitoksen Auroras Now!: Suomen paras ja virallisin palvelu. Tarjoaa magneettisen aktiivisuuden seurantaa ja sähköpostihälytyksiä revontulista erityisesti Lapin eteläpuoliseen Suomeen.

• Tähtitieteellinen yhdistys Ursa / Taivaanvahti: Kansalaishavaintojen sivusto, josta näet reaaliajassa, missä päin Suomea muut ihmiset bongaavat revontulia parhaillaan.

• Mobiilisovellukset: Esimerkiksi My Aurora Forecast tai Aurora Alerts lähettävät puhelimeesi automaattisen push-ilmoituksen, kun asuinpaikkasi lähellä on suuri todennäköisyys nähdä revontulia.

Muista kuitenkin: Vaikka avaruussään ennuste näyttäisi Kp 9 -tasoa, revontulia ei voi nähdä ilman kahta paikallista perusedellytystä: pilvetöntä taivasta ja pimeyttä. Tarkista siis aina revontuliennusteen lisäksi myös normaali sääennuste.

Miten sumu syntyy?

Sumu syntyy, kun ilman lämpötila laskee kastepisteeseen tai ilman kosteus nousee niin korkeaksi, että näkymätön vesihöyry alkaa tiivistyä pieniksi, ilmassa leijuville vesipisaroiksi. Käytännössä sumu on maanpinnassa asti oleva pilvi, joka heikentää meteorologisen määritelmän mukaan näkyvyyden alle yhden kilometrin.

Sumun muodostumiseen tarvitaan yleensä riittävästi kosteutta, ilman jäähtymistä sekä heikko tai lähes tyyni tuuli, jotta kostea ilmamassa ei pääse sekoittumaan ja hajoamaan.

Ilmiö jaetaan syntytapansa perusteella neljään pääluokkaan:

Sumutyypit ja niiden syntytavat

• Säteilysumu (Aamusumu): Syntyy selkeinä ja tyyninä öinä, kun maanpinta jäähtyy säteilyn seurauksena ja jäähdyttää myös sen yläpuolella olevan ilman. Tätä pintasumua esiintyy tyypillisesti kesäöisin ja syksyisin peltojen ja painanteiden yllä.

• Siirtymä- eli advektiosumu: Yleisin sumutyyppi muodostuu, kun lämmin ja kostea ilmamassa virtaa kylmän alustan yli. Keväällä lämmin ilma jäähtyy kylmän meren päällä, kun taas syksyllä lämmin meri-ilma jäähtyy virratessaan kylmenneen mantereen ylle.

• Haihtumissumu (Merisavu): Syntyy erityisesti loppusyksystä tai talvella, kun hyvin kylmä ilmamassa liikkuu selvästi lämpimämmän vesistön päälle. Vedestä haihtuu runsaasti vesihöyryä, joka tiivistyy heti kylmässä ilmassa "savuavaksi" sumuksi.

• Sekoitussumu: Muodostuu kahden eri lämpöisen, mutta erittäin kostean ilmamassan kohdatessa ja sekoittuessa keskenään.

Kovalla pakkasella sumu voi koostua vesipisaroiden sijaan pienistä jääkiteistä, jolloin puhutaan jääkidesumusta. Jos näkyvyys on sumumaisesta ilmiöstä huolimatta yli kilometrin, kyseessä on meteorologisesti Foreca-sääpalvelun ja Ilmatieteen laitoksen mukaan utu

Kalajoki on merenrantapitäjä. Miten sumun muodostuminen tapahtuu Kalajoella?

Kalajoella sumun muodostumisessa korostuu erityisesti Perämeren ja matalien hiekkasärkkien vaikutus, mikä tekee alueen sumuilmiöistä hyvin vuodenaikasidonnaisia ja merellisiä. Merenrantapitäjänä Kalajoki kokee tyypillisesti kahdenlaisia suuria sumuilmiöitä: kevät-kesäistä merisumua ja loppusyksyn merisavua.

Kalajoen rannikolla sumu syntyy pääosin seuraavilla tavoilla:

1. Kevään ja alkukesän merisumu (Advektiosumu)

Tämä on Kalajoen tyypillisin ja pitkäkestoisin sumutyyppi.

• Miten se syntyy: Touko-kesäkuussa Perämeri on vielä talven jäljiltä hyvin kylmä, mutta manner ja ilma sen yllä lämpenevät nopeasti. Kun etelästä tai kaakosta virtaa lämmin ja kostea ilmamassa kylmän merenpinnan ylle, ilma jäähtyy alhaalta päin kastepisteeseensä.

• Vaikutus Kalajoella: Tämä sumu vyöryy mereltä rantaan ja hiekkasärkille usein paksuna seinämänä. Se voi pitää Hiekkasärkkien matkailualueen viileänä ja pimeänä, vaikka vain muutaman kilometrin päässä Kalajoen keskustassa eli sisämaassa paistaisi täysi aurinko.

2. Loppusyksyn ja talven merisavu (Haihtumissumu)

Tämä ilmiö ajoittuu yleensä loka-joulukuulle ennen kuin Perämeri jäätyy.

• Miten se syntyy: Kun arktinen, hyvin kylmä ilmamassa virtaa pohjoisesta vielä avoimen ja suhteellisesti paljon lämpimämmän meriveden päälle, merestä haihtuu voimakkaasti vesihöyryä. Kylmä ilma ei pysty pidättämään tätä kosteutta, jolloin höyry tiivistyy välittömästi usvaksi.

• Vaikutus Kalajoella: Meri näyttää kirjaimellisesti "savuavan". Ilmiö on näyttävä rannoilla, ja se voi luoda erittäin kylmiä ja kosteita paikallisia sääolosuhteita aivan rantaviivan tuntumaan.

3. Hiekkasärkkien ja jokilaakson säteilyusva

• Miten se syntyy: Selkeinä, tyyninä ja kylminä elo-syyskuun öinä maa säteilee lämpöä avaruuteen. Kalajokilaakson ja rannikon matalien painanteiden kosteus tiivistyy maata viistäväksi usvaksi tai säteilysumuksi.

• Vaikutus Kalajoella: Sumu muodostuu illalla ja varhain aamulla suojaisille paikoille, kuten jokivarteen ja dyynien väliin, mutta hälvenee yleensä nopeasti aamunauringon alkaessa lämmittää maata.

Kalajoella on tälle sumulle oma nimi: hylkeen pieru

Aivan oikein! "Hylkeen pieru" (tai paikallisittain hylykeenpieru) on nimenomaan se perämerellinen nimitys äkillisesti nousevalle, sankan sakealle merisumulle.

Tämä on loistava ja kuvaava kansanomainen ilmaisu, jota käytetään Kalajoen lisäksi myös muualla Pohjanmaan rantaviivalla, kuten Raahessa. Nimi kertoo paljon siitä, miten ilmiö koetaan rannikolla:

• Yllättävyys ja sakeus: Sumu nousee mereltä usein uskomattoman nopeasti kuin seinä, peittäen näkyvyyden hetkessä – ikään kuin jokin suuri merenelävä olisi käynyt tupsauttamassa ilmoille jotakin sakeaa.

• Lämpötilan romahdus: Kun tämä "hylkeen pieru" vyöryy touko-heinäkuussa rantaan ja vaikkapa Vihaslahden luontopoluille tai Hiekkasärkille, ilman lämpötila saattaa rannassa pudota silmänräpäyksessä jopa 10 astetta. Aurinkoinen ranta muuttuu hetkessä hyytävän kylmäksi ja hämäräksi.

Paikalliset tuntevat ilmiön metkut hyvin: silloin kun sisämaassa tuskastellaan hellettä, rantaviivalla saatetaan kaivaa esiin villapaitaa, koska "hylykeenpieru" päätti vierailla rannassa.