Mistä
öljy oikein tulee? Koko totuus
https://www.youtube.com/watch?v=tvl4QX-xStU
Video
kertoo öljyn alkuperästä ja päättelee, että valtaosa
tutkijoista kannattaa eloperäistä (biogeenistä) syntyteoriaa
(23:27).
Teorian mukaan muinaisten matalien merien pohjalle hapettomiin
oloihin vajonnut plankton muuttui miljoonien vuosien aikana kovan
paineen ja lämmön vaikutuksesta ensin kerogeeniksi ja lopulta
hiilivedyiksi (23:37).
Lisäksi videolla esitellään vaihtoehtoinen epäorgaaninen teoria
sekä käydään läpi, miten öljyä etsitään kairausnäytteiden
ja seismisten luotausten avulla (5:26).
Lopuksi pohditaan öljyvarojen riittävyyttä ja todetaan, että
arvokasta raaka-ainetta on tuhlausta polttaa liikenteessä, sillä
sitä tarvitaan lääkkeiden ja muovien kaltaisiin kemianteollisuuden
tuotteisiin (23:18).
Biogeenisen
ja abiogeenisen teorian eroihin
Biogeeninen
teoria selittää öljyn synnyn muinaisten eliöiden hajoamisella,
kun taas abiogeeninen teoria pitää sitä syvällä maan vaipassa
tapahtuvien epäorgaanisten kemiallisten reaktioiden tuloksena
(1:09).
Valtaosa geologeista kannattaa eloperäistä eli biogeenistä
teoriaa, mutta kumpaakin syntytapaa on pystytty jäljittelemään
laboratorio-olosuhteissa (1:40).
Teorioiden
keskeiset erot
|
Ominaisuus
|
Biogeeninen
(eloperäinen) teoria
|
Abiogeeninen
(epäorgaaninen) teoria
|
|
Lähtöaine
|
Muinaisten
matalien merien pohjalle hapettomiin oloihin vajonnut kuollut
eloperäinen aines, pääasiassa plankton (1:09).
|
Maan
ylävaipan rautakarbidien sisältämä hiili ja vesi tai vety
ilman elollisten olentojen osuutta (1:30).
|
|
Syntymekanismi
|
Orgaaninen
aines muuttuu ensin kiinteäksi kerogeeniksi (diageneesi) ja
hajoaa sitten 100–200 °C:n lämmössä ja kovassa paineessa
nestemäisiksi ja kaasumaisiksi hiilivedyiksi (katageneesi)
(15:01).
|
Syvälle
maankuoren halkeamiin tunkeutuva vesi reagoi karbidien kanssa
(19:20).
Syntyneet hiilivedyt nousevat murrosvyöhykkeitä pitkin kohti
pintaa (19:12).
|
|
Kallioperä
|
Esiintymiä
löydetään lähes poikkeuksetta sedimenttikivilajeista
muinaisten merien ja mannerjalustojen alueilta (6:30).
|
Selittää
poikkeukselliset esiintymät magmakivissä, kuten Vietnamin
graniittisessa Valkoisen tiikerin öljykentässä (20:07).
|
Keskeiset
todisteet ja kiistakysymykset
Biogeenisen
teorian vahvimmat todisteet:
Öljystä löytyy monimutkaisia orgaanisia yhdisteitä eli
biomarkkereita,
joita syntyy luonnostaan solujen hajotessa, mutta joita on
äärimmäisen vaikea tuottaa epäorgaanisesti (20:46).
Lisäksi öljyn hiili-isotooppien
suhde
vastaa eloperäistä hiiltä eikä maan uumenista peräisin olevaa
hiiltä (21:07).
Abiogeenisen
teorian perustelut:
Teoriaa tukevat havainnot muilta taivaankappaleilta, kuten
Titan-kuun nestemäiset metaanijärvet, joissa ei ole ollut
planktonia (19:41).
Maapallolla teorialle haetaan tukea erittäin syvistä ja kuumista
esiintymistä (kuten Meksikonlahden Macondo), joissa teorian mukaan
pitäisi olla lähinnä kaasua, mutta joista löytyykin nestemäistä
öljyä (18:43).
Geologien
selitys poikkeuksille:
Valtavirran geologit selittävät graniitti- ja syväesiintymät
öljyn
vaelluksella (migraatiolla)
(20:27).
Sedimenttikivissä syntynyt öljy nousee kevyempänä ylöspäin ja
voi kertyä viereisiin rakoilleisiin graniittilohkareisiin tai
syviin murrosvyöhykkeisiin (4:31).
Videon
loppupäätelmän mukaan abiogeenistä teoriaa ei voida täysin
kumota ja molempia prosesseja saattaa tapahtua luonnossa rinnakkain,
mutta eloperäisen syntytavan osuus on ylivoimaisesti suurin (21:18).
Öljyn
etsintämenetelmistä
Öljyä
etsitään yhdistämällä seismisiä luotauksia, maaperän
magneettisia ja sähköisiä mittauksia sekä syväkairauksia, joiden
avulla paikannetaan maan alla sijaitsevia geologisia öljyloukkuja.
Koska pääosa öljyvaroista makaa 1,5–5 kilometrin syvyydessä (ja
joskus jopa 10 kilometrissä), suora koeporaaminen kaikkialle olisi
liian kallista ja hidasta (3:15).
1.
Mitä maan alta etsitään? (Öljyloukku)
Öljy
on vettä kevyempää ja pyrkii nousemaan maaperässä ylöspäin,
joten etsintä kohdistuu rakenteisiin, jotka pysäyttävät sen
matkan (4:31):
Antikliini:
Kallioperän ylöspäin kupera poimu (ikään kuin ylösalaisin
käännetty kulho), jonka huipulle öljy ja kaasu kerääntyvät
(4:08).
Kollektorikivi:
Huokoinen ja läpäisevä kivilaji (esim. hiekkakivi), jonka
mikroskooppisiin huokosiin öljy varastoituu (4:49).
Peitekivi
(kansi):
Tiivis ja läpäisemätön kerros (esim. savi) kollektorin päällä,
joka estää öljyn karkaamisen maan pinnalle (4:20).
2.
Etäluotausmenetelmät
Ennen
poraamista maankuoresta luodaan kolmiulotteinen malli etämenetelmillä
(8:10):
Seisminen
luotaus (tärkein menetelmä):
Maan pinnalla tai meressä aiheutetaan hallittu räjähdys tai
tärinä (7:57).
Ääniaallot kulkevat syvälle maahan, heijastuvat takaisin eri
tiheyksisten kalliokerrosten rajapinnoista ja tallentuvat herkkiin
vastaanottimiin (7:57).
Datan avulla nähdään suoraan kerrosten muodot (kuten antikliinit)
sekä raja, jossa sedimenttikivet loppuvat ja kiteinen peruskallio
alkaa (8:21).
Magneetti-
ja sähköluotaus:
Täydentäviä menetelmiä, joilla kartoitetaan maankuoren
rakenteita ja erotellaan öljyn ja kaasun kannalta lupaavat
vyöhykkeet epäedullisista alueista (7:29).
3.
Koeporaus ja kairansydännäytteet (Kairaus)
Kun
lupaava rakenne on paikannettu, se varmistetaan poraamalla (5:26):
Kairansydän
(kerni):
Erikoisporanterällä nostetaan maan uumenista ehjä,
sylinterimäinen kivinäyte (5:26).
Mikropaleontologia
ja ajoitus:
Kairansydämestä tehdään ohuita leikkeitä, joita tutkitaan
mikroskoopilla (6:41).
Kivestä löytyvien muinaisten mikro-organismien ja kuorien avulla
kerrostuma ajoitetaan jopa puolen miljoonan vuoden tarkkuudella,
mikä auttaa tunnistamaan öljyntuotannon kannalta otolliset (esim.
mesotsooiset) kerrokset (6:52).
Huokoisuus-
ja virtaustestit:
Näytteitä testataan laboratoriossa simuloimalla syvyyksien
painetta ja lämpötilaa, jotta tiedetään, kuinka helposti öljy
virtaa kiven läpi ja millainen tuotantomenetelmä kohteeseen sopii
(7:29).
Miten
vaikeasti hyödynnettäviä öljyvaroja (kuten erittäin paksua öljyä
tai liuskeöljyä) pumpataan maan pinnalle nykymenetelmillä?
Vaikeasti
hyödynnettäviä öljyvaroja pumpataan maan pinnalle tehostetuilla
tuotantomenetelmillä (EOR), kuten vesisärötyksellä,
lämpökäsittelyllä ja kemikaalien ruiskutuksella
(22:35).
Koska helposti hyödynnettävät, matalalla sijaitsevat perinteiset
öljyloukut ovat rajallisia, öljyteollisuus keskittyy yhä enemmän
näihin niin kutsuttuihin epätavanomaisiin esiintymiin (21:57).
Videon
ja geologisen käytännön mukaan esiintymä puristetaan tyhjäksi
"kuin pesusieni" seuraavilla tekniikoilla (22:35):
1.
Lämpömenetelmät (erittäin paksu ja raskas öljy)
Miten
toimii:
Esimerkiksi Venezuelassa ja Kuubassa öljy on niin sitkeää ja
paksua (lähes kuin masuuttia), ettei se virtaa luonnostaan kaivoon
(22:44).
Tekniikka:
Maaperään porataan erillinen ruiskutuskaivo, jonka kautta
esiintymään pumpataan tulikuumaa, ylikuumennettua vesihöyryä
(22:44).
Lämpö laskee öljyn viskositeettia eli tekee siitä juoksevampaa,
jolloin se saadaan pumpattua viereisestä tuotantokaivosta ylös
(22:44).
2.
Vesisärötys eli "fracking" (liuskeöljy ja tiiviit
kivilajit)
Miten
toimii:
Liuskekivessä öljy on jäänyt loukkuun erittäin pieniin ja
huonosti toisiinsa yhteydessä oleviin huokosiin, eikä pääse
virtaamaan vapaasti.
Tekniikka:
Esiintymään porataan ensin pystysuoraan ja käännetään sitten
vaakasuoraan suoraan öljykerrostuman sisään. Kaivoon pumpataan
kovalla paineella veden, hiekan ja kemikaalien seosta, joka
synnyttää kallioperään mikroskooppisten halkeamien verkoston
(22:35).
Hiekanjyvät kiilaavat raot auki, jolloin öljy pääsee virtaamaan
porausputkeen (22:35).
3.
Kemiallinen ruiskutus ja kaasun syöttö (öljykenttien loppuvaihe)
Miten
toimii:
Kun perinteisen öljykentän luonnollinen paine laskee, suuri osa
öljystä jää yhä kiinni kiven huokosiin pintajännityksen
vuoksi.
Tekniikka:
Maaperään pumpataan polymeerejä (jotka paksuntavat ruiskutettavaa
vettä ja auttavat työntämään öljyä edellään),
pinta-aktiivisia aineita (saippuan kaltaisia kemikaaleja, jotka
irrottavat öljypisarat kiven pinnasta) tai hiilidioksidia, joka
sekoittuu öljyyn ja ohentaa sitä (22:35).
Millaisia
ympäristövaikutuksia?
Vaikeasti
hyödynnettävien öljyvarojen tuotantoon liittyy merkittäviä
ympäristövaikutuksia, joista keskeisimpiä ovat suuri veden- ja
energiankulutus, pohjavesien saastumisriski, metaanipäästöt sekä
maanjäristykset.
Koska öljyn irrottaminen vaatii enemmän työtä ja energiaa kuin
perinteisessä tuotannossa, myös sen hiilijalanjälki on
huomattavasti suurempi.
Keskeiset
ympäristövaikutukset menetelmittäin
|
Vaikutusalue
|
Keskeiset
riskit ja ongelmat
|
|
Vesivarat
ja pohjavedet
|
Vesisärötys
vaatii miljoonia litroja vettä kaivoa kohden. Kemiallisia
lisäaineita sisältävä paluuvesi voi saastuttaa pohjavedet, jos
porauskaivon suojaukset pettävät.
|
|
Ilmastopäästöt
ja energia
|
Höyryn
tuottaminen lämpömenetelmiin vaatii valtavasti energiaa (usein
maakaasun polttoa). Lisäksi porausputkista ja särötyksestä voi
karata ilmakehään voimakasta kasvihuonekaasua, metaania.
|
|
Maanjäristykset
|
Käytetyn
särötys- ja jäteveden pumppaaminen takaisin syvälle maaperään
voi muuttaa kallioperän jännitystiloja ja aiheuttaa paikallisia
maanjäristyksiä.
|
|
Maankäyttö
ja luonto
|
Liuskeöljykentät
ja raskaan öljyn (esim. öljyhiekan) tuotanto vaativat tiheää
porauskaivojen verkostoa, teitä ja avolouhoksia, mikä pirstoo
elinympäristöjä ja tuhoaa metsä- tai suoalueita.
|
Miksi
vaikutukset ovat perinteistä tuotantoa suuremmat?
Heikompi
energiatase:
Perinteisessä öljykentässä luonnollinen paine nostaa öljyn
pintaan lähes itsestään. Raskaan öljyn lämmittäminen tai kiven
murskaaminen kuluttaa paljon energiaa jo ennen kuin öljy on edes
jalostamolla.
Jätevesien
käsittely:
Maan alta palaava vesi on usein erittäin suolaista ja sisältää
raskasmetalleja, luonnon radioaktiivisia aineita sekä
särötyskemikaaleja, minkä vuoksi sen turvallinen puhdistaminen
tai varastointi on kallista ja riskialtista.