Eduskunnan puhemiehelle KK 297/2011 vp - Pirkko Mattila /ps
Ympäristöministeri Ville Niinistö jatkoi edelleen 15.9.2011 antamallaan kirjallisen kysymyksen KK 58/2011 vp vastauksella linjaa, jonka hän omaksui jo kirjallisiin kysymyksiin KK 42/2011 vp 15.8.2011 ja KK 24/2011 vp 12.7.2011 antamillaan vastauksilla. Niissä hän otti linjakseen ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen Natura 2000 -asiassa ohittamien tosiasioiden hyväksymisen. Ympäristöministeri Ville Niinistön 15.9.2011 antaman vastauksen johdosta on todettava seuraavaa:
Ympäristöministerin korkeimman hallinto-oikeuden Natura 2000 -ratkaisuihin tukeutumisesta huolimatta ei luonnonsuojelulain 64 § eikä mikään muukaan kansallinen säädös sisällä minkäänlaisia, saati unionin vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämiä selkeitä ja täsmällisiä Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteita. Tämän tosiasian korkein hallinto-oikeuskin selkeästi toteaa kirjatessaan noin 700:aan Natura 2000 -ratkaisuunsa tekstin "Luonnonsuojelulaissa ei säädetä Natura 2000 -kohteiden valintaperusteista. Näistä valintaperusteista ei ole säädetty muussakaan kansallisessa säädöksessä."
Luonnonsuojelulain 64 §:n perustelujen mukaan kyseisen pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön vain luontodirektiivin 3 artiklan 1 kohta, siis ainoastaan Natura 2000- eli erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen verkoston perustamisen tavoite. Seuraavaksi selvitetään se, mistä, miten ja mistä lähtien Natura 2000 -verkosto Suomessa koostuu. Luontodirektiivin 3 artiklan 2 kohta ja siinä sanotun 4 artiklan 1 kohta ja 4 artiklan 1 kohdassa sanotun liitteen III vaihe 1 sivuutetaan täysin. Luonnonsuojelulain 64 §:ssä ja sen perusteluissa sivuutetaan täysin myös luontodirektiivin 2 artiklan 2 kohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa kolmella sanalla sanottu suotuisan suojelun taso.
Erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen verkoston Natura 2000 -alueiden perustamisen keskeisin peruslähtökohta on kolmella sanalla sanottu "suotuisan suojelun taso".
Käyttämällä vastauksessaan kahden sanan muotoa "suotuisa suojelutaso" ja näin tältäkin osin tukeutumalla ilman ennakkoratkaisun pyytämistä tehtyihin korkeimman hallinto-oikeuden Natura 2000 -ratkaisuihin ympäristöministeri sivuuttaa 15.9.2011 antamassaan vastauksessa luonnonsuojelulain 5 §:n perusteluissa selkeästi suotuisan suojelun tason saavuttamisesta sanotun. Perustelutekstissä sanotaan: "Ehdotettuun 5 §:ään on sisällytetty suotuisan suojelutason määritelmä hieman lyhennettynä ja maamme oloihin sopeutettuna. Siltä osin kuin on kysymys luontodirektiivin liitteissä tarkoitetuista luontotyypeistä ja lajeista, ei käsitteen "suotuisa suojelutaso" oikeudellinen sisältö voi vaihdella yhteisön jäsenvaltiosta toiseen, vaan se määräytyy mainitun direktiivin mukaan." Tältä osin luonnonsuojelulain 5 §:n perustelu tarkoittaa selkeästi luontodirektiivissä kolmella sanalla ilmaistua ja vain luontodirektiivin liitteen III vaiheen 1 arviointien ja luokittelujen sekä luettelointien toteuttamisella saavutettavaa suotuisan suojelun tasoa, eikä mitään muuta.
Luontodirektiivin 2 artiklan 2 kohdassa kolmella sanalla sanottu "suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen" ja 3 artiklan 1 kohdassa kolmella sanalla sanottu "suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai tarvittaessa ennalleen saattaminen" edellyttävät unionin vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämien tyhjentävien luetteloiden aikaansaamiseksi ja toimittamiseksi komission käyttöön kaikkien direktiiviluontotyyppialueiden ja direktiivilajien arvioimista, luokittelua ja luettelointia liitteen III vaiheen 1 edellyttämällä tavalla myös Suomessa. Tällaisia luetteloita ei ole Suomessa asianosaisille esitetty.
Ympäristöministeri sivuuttaa myös luonnonsuojelulain yleisperusteluissa olevassa otsikossa "6.2.1. Euroopan unionin jäsenyydestä johtuvat velvoitteet" sanotun eli seuraavan: "Suomi on vuoden 1995 alusta ollut Euroopan unionin jäsen. Liittymissopimuksessa maamme sitoutui noudattamaan siihen mennessä voimaan saatettua yhteisölainsäädäntöä, jollei nimenomaan toisin sovittu. Luonnonsuojelun alalla yhteisöllä on kaksi direktiiviä, luontodirektiivi ja lintudirektiivi, jotka asianmukaisesti on pantava täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä."
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä huolimatta yhtäkään Suomen Natura 2000 -aluetta ei ole osoitettu eikä valittu siten kuin unionin vakiintunut oikeuskäytäntö edellyttää.
Korkein hallinto-oikeus sivuutti Natura 2000 -ratkaisuissaan sen tosiasian, että hyväksyessään 8.12.1994 annetulla lailla (1540/1994 ) EU:n liittymissopimuksen ja samalla EU:n perustamissopimuksen Suomen eduskunta rajoitti pysyvästi tulevan Suomen suvereeneja oikeuksia. Tästä huolimatta korkein hallinto-oikeus on antanut noin 700 Natura 2000 -ratkaisua ilman velvoittavaa unionin tuomioistuimen käsittelyyn saattamista eli korkeinta hallinto-oikeutta pakollisesti velvoittavaa ennakkoratkaisun pyytämistä EU:n tuomioistuimelta.
Korkeimman hallinto-oikeuden ja EU-komission yläpuolella suvereenisesti toimiva unionin tuomioistuin on palauttanut Suomen Natura 2000 -alueen oikeudellisen menettelyn ennakkoratkaisupyyntömahdollisuuksineen Suomessa käsiteltäväksi. Noin 700 korkeimman hallinto-oikeuden antamaa Natura 2000 -päätöstä sisältävät muun muassa tekstin: "Luonnonsuojelulaissa ei säädetä Natura 2000 -kohteiden valintaperusteista. Näistä valintaperusteista ei ole säädetty muussakaan kansallisessa säädöksessä."
Luonnonsuojelulain 64 § on vain hallinnollinen yleistoteamus, pelkkä viitesäännös, jonka 1 momentissa todetaan ainoastaan se, mistä Natura 2000 -verkosto Suomessa koostuu. Ei itse pykälässä eikä sen perusteluissa sanota mitään luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa ja siinä mainitun luontodirektiivin liitteen III 1 vaiheessa edellytetyistä Natura 2000 -alueiden kansallisen vaiheen osoittamis- ja valintaperusteista. Näistä osoittamis- ja valintaperusteista ei myöskään korkeimman hallinto-oikeuden Natura 2000 -päätöksien mukaan määrätä mitään muuallakaan luonnonsuojelulaissa eikä muussakaan kansallisessa säädöksessä.
EU:n vakiintunut oikeuskäytäntö ei mahdollista kansallisten muotojen ja keinojen käyttöä sellaisten direktiivien täytäntöönpanossa, joissa itse direktiivissä sanotaan se menetelmä, jota direktiivien tavoitteiden saavuttamiseksi on käytettävä unionin laajuisesti kaikissa jäsenvaltioissa.
Luontodirektiivi on direktiivi, jossa määrätään tavoitteen saavuttamisen muodot ja keinot.
Suomen ehdotuksen ja ilmoituksen osalta komissiolla ei ole ollut käytössään EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämiä tyhjentäviä luetteloita.
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 -alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittaessa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liitteen III vaihe 1 määrää yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000 -alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.
EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa - ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmänsä tilalle.
Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.
Ei ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?
Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2011
Pirkko Mattila /ps
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti