Jatkokysymys Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista (tarkistamaton versio)
Eduskunnan puhemiehelle
Ympäristöministeri Ville Niinistön jatkettua 15.8.2011 antamallaan kirjallisen kysymyksen KK 42/2011 vp vastauksella linjaa, jonka hän omaksui jo kirjalliseen kysymykseen KK 24/2011 vp 12.7.2011 antamallaan vastauksella. Siinä hän otti linjakseen ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen Natura 2000-asiassa ohittamien tosiasioiden hyväksymisen.
Näistä syistä on aiemman ja nyt viimeksi annetun vastauksen johdosta todettava seuraavaa:
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä huolimatta yhtäkään Suomen Natura 2000 -aluetta ei ole osoitettu eikä valittu siten kuin unionin vakiintunut oikeuskäytäntö edellyttää.
Korkein hallinto-oikeus sivuutti Natura 2000 -ratkaisuissaan sen tosiasian, että hyväksyessään 8.12.1994 annetulla lailla (1540/1994) EU:n liittymisopimuksen ja samalla EU:n perustamissopimuksen Suomen eduskunta rajoitti pysyvästi tulevan Suomen suvereeneja oikeuksia. Tästä huolimatta korkein hallinto-oikeus on antanut noin 700 Natura 2000 -ratkaisua ilman sitä velvoittavaa unionin tuomioistuimen käsittelyyn saattamista eli korkeinta hallinto-oikeutta pakollisesti velvoittavaa ennakkoratkaisun pyytämistä EU:n tuomioistuimelta.
Korkeimman hallinto-oikeuden ja EU:n komission yläpuolella suvereenisesti toimiva unionin tuomioistuin on palauttanut Suomen Natura 2000 -alueen oikeudellisen menettelyn ennakkoratkaisupyyntömahdollisuuksineen Suomessa käsiteltäväksi. Noin 700 korkeimman hallinto-oikeuden antamaa Natura 2000 -päätöstä sisältää muun muassa tekstin: "Luonnonsuojelulaissa ei säädetä Natura 2000 -kohteiden valintaperusteista.
Näistä valintaperusteista ei ole säädetty muussakaan kansallisessa säädöksessä."
Luonnonsuojelulain 64 § on vain hallinnollinen yleistoteamus. Se on pelkkä viitesäännös, jonka 1 momentissa todetaan ainoastaan se, mistä Natura 2000 -verkosto Suomessa koostuu. Itse pykälässä ja sen perusteluissa ei sanota mitään luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa ja siinä mainitun luontodirektiivin liitteen III 1 vaiheen edellyttämistä Natura 2000 -alueiden kansallisen vaiheen osoittamis- ja valintaperusteista. Näistä osoittamis- ja valintaperusteista ei korkeimman hallintooikeuden Natura 2000 -päätöksien mukaan määrätä missään muuallakaan luonnonsuojelulaissa eikä muussakaan kansallisessa säädöksessä.
EU:n vakiintunut oikeuskäytäntö ei mahdollista kansallisten muotojen ja keinojen käyttöä sellaisten direktiivien täytäntöönpanossa, joissa itse direktiivissä sanotaan se menetelmä, jota direktiivien tavoitteiden saavuttamiseksi on käytettävä unionin laajuisesti kaikissa jäsenvaltioissa.
Luontodirektiivi on direktiivi, jossa määrätään tavoitteen saavuttamisen muodot ja keinot.
Suomen ehdotuksen ja ilmoituksen osalta komissiolla ei ole ollut käytössään EU:n vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämiä tyhjentäviä luetteloita.
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 -alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittaessa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liitteen III 1 vaihe määräävät yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000 -alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.
EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa. Ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmänsä tilalle.
Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.
Ei ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä, ei edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä lisää Natura-päätöksiä?
Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2011
Pirkko Mattila /ps
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti