perjantai 1. heinäkuuta 2011

Pirkko Mattila kysyy












Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet

Eduskunnan puhemiehelle

Tiivistelmä ympäristöministeriön kansliapäälliköiden Sirkka Hautojärven ja Hannele Pokan sekä ympäristöministereiden Pekka Haaviston, Satu Hassin, Jouni Backmanin, Jan-Erik Enestamin, Stefan Wallinin, Paula Lehtomäen, Kimmo Tiilikaisen ja Paula Lehtomäen sekä Mari Kiviniemen hallituksessa jälleen ympäristöministeri Paula Lehtomäen ohittamista Natura 2000 tosiasioista:
Natura 2000 on yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto.
Natura 2000 alueilla on oma suhteellisen suojelun tason säilyttämiseen tai tarvittavissa ennalleen saattamiseen perustuva osoittamis- ja valintamenetelmä.
Luontodirektiivin 3.2 ja 4.1 artiklat sekä luontodirektiivin liite III, sen 1 vaihe määrää yksiselitteisesti ja selkeästi sekä täsmällisesti sen EU tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön edellyttämän menetelmän, jota Natura 2000-alueiden osoittamisen ja valitsemisen kansallisessa vaiheessa on Euroopan laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa.
EU:n vakiintuneella oikeuskäytännöllä määrättyä menetelmää ei ole Suomessa käytetty Natura-alueiden osoittamisessa eikä valinnassa. Ei siitäkään huolimatta, vaikka Suomi on EU:hun liittyessään rajoittanut omia suvereeneja oikeuksiaan ja hyväksynyt EU:n oikeusjärjestelmän ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oman kansallisen oikeusjärjestelmän tilalle.
Suomessa Natura-asiassa on sivuutettu se, että EU:n oikeusjärjestyksellä ja sen vakiintuneella oikeuskäytännöllä on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yläpuolella.
Ympäristöministeriö eikä mikään muukaan taho Suomessa ole tähän mennessä esittänyt Natura-asiassa noudatettavaksi EU:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä, ei edes luontodirektiivin kansalliseen lakiin siirtämisen eli implementoinnin osalla.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Milloin Suomi aikoo implementoida kansalliseen lainsäädäntöön Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteet,
aikooko Suomi implementoida Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet oikein,
aikooko Suomi kumota väärän implementoinnin perusteella ja vahingonkorvausvelvollisuuden synnyttämällä tavalla tehdyt aikaisemmat Natura-päätökset ja
milloin Suomi aikoo tehdä Natura-päätöksiä lisää?
Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2011
Pirkko Mattila /ps

Ministeri Ville Niinistön vastaus
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_24_2011_p.shtml#VASTAUS



Ei kommentteja: